Asiakasvastaava, Eurofins Environment Testing Finland Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 26.4.2024
  • Hae viimeistään 12.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme Lahden ympäristölaboratorioomme kemian- ja/tai ympäristöalan koulutuksen omaavaa Asiakasvastaavaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.

Työtehtävä pitää sisällään tiivistä yhteydenpitoa asiakkaisiin ja sidosryhmiin, tarjoustoimintaa, tulosten raportointia sekä tiedonsiirtojärjestelmien hoitamista ja muita laboratorion asiantuntijatehtäviä. Lisäksi työkokemuksen sekä osaamisen kehittyessä tai kokemuksesta riippuen ympäristönäytteiden kuukausittaisten/vuosiraportointien laatimista asiakkaille kausittain.

Mikäli sinulla on halu työskennellä ympäristölaboratorion asiakasrajapinnassa ja halua kehittää omaa asiantuntemusta ja osaamista ympäristöseurantojen ja tutkimuksen parissa, voit olla etsimämme henkilö.

Työnkuva määräytyy tehtävään valittavan henkilön osaamisen ja koulutuksen mukaan.

Tehtävään edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa esim. kemianalalta tai ympäristöalalta tai muulta soveltuvalta alalta. Kyseeseen voi tulla myös opintojen loppuvaiheessa oleva henkilö. Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa can do -asennetta, oma-aloitteista, itsenäistä ja reipasta työotetta, taitoa organisoida omaa työtä ja priorisoida tehtäviä erinomaisesti sekä hyviä tiimityöskentelytaitoja.

Odotamme sinulta erinomaista suomen kielen taitoa, kiinnostusta ympäristölaboratorioalaa kohtaan, sopeutumiskykyä vaihteleviin tilanteisiin ja työtehtäviin sekä kykyä työskennellä ajoittain hektisessä toimintaympäristössä. Katsomme eduksi kokemuksen vastaavista tehtävistä. Arvostamme aiempaa kokemusta laatu- ja LIMS-järjestelmistä.

Saat tehtäviisi kattavan perehdytyksen ja tukenasi on osaava ja ammattitaitoinen tiimimme. Perehdytyksen jälkeen ainakin osittainen etätyöskentely on mahdollista.

Lisätietoa tehtävästä antaa Markku Honkala (arkisin klo: 9-15) p. 040 357 9242

Lähetäthän hakemuksesi ja vapaamuotoisen ansioluettelosi 12.5.2024 mennessä. Ensimmäinen haastattelukierros voidaan toteuttaa videohaastatteluna. Huomioithan, että luemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka voidaan täyttää heti sopivan hakijan löydyttyä.

Eurofins Environment Testing Finland Oy työllistää noin 140 ympäristö- ja laboratorioalan ammattilaista. FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoimat (SFS-EN ISO/IEC 17025:2017) laboratoriomme sijaitsevat Lahden Tiedepuistossa ja Jyväskylän Heinämäessä. Laajan analyysivalikoimamme lisäksi tarjoamme asiakkaillemme ympäristönäytteenotto- sekä asiantuntijapalveluita. Olemme osa Eurofins Environment Testing Finland -business linea, joka koostuu viidestä yhtiöstä ja kuuluu kansainväliseen Eurofins Scientific -konserniin. Eurofins Environment Testingissä työskentelee yhteensä yli 400 osaajaa monipuolisissa työtehtävissä.Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin muun muassa tarjoamalla virike- ja lounasetuja.

Eurofins Scientific on kansainvälinen biotieteiden alalla toimiva yhtiö, joka tarjoaa poikkeuksellisen laajan valikoiman analyysi- ja testauspalveluita useilla eri aloilla toimiville asiakkailleen tehdäkseen elämästä ja ympäristöstä turvallisemman, terveellisemmän ja kestävämmän. Ruoka, jota syöt, vesi, jota juot ja lääkkeet, joihin luotat - Eurofins työskentelee maailman suurimpien yhtiöiden kanssa varmistaakseen, että heidän toimittamansa tuotteet ovat turvallisia, raaka-aineet ovat luotettavia ja pakkausmerkinnät oikeanlaisia. Eurofins uskoo olevansa maailman johtava testauspalveluiden tarjoaja elintarvike-, ympäristö-, lääke- ja kosmetiikkatestauksessa sekä maatalouden analyysipalveluissa. Konserni on myös yksi maailmanlaajuisista riippumattomista markkinajohtajista tarjoten tiettyjä testaus- ja laboratoriopalveluita genomiikan, farmakologian, oikeuslääketieteen sekä edistyksellisten materiaalitutkimusten ja kliinisten tutkimusten tarpeisiin. Vain 30 vuoden aikana Eurofins on kasvanut yhdestä laboratoriosta Ranskan Nantesissa yli 1000 itsenäisen yrityksen ja yli 900 laboratorion verkostoksi, joka työllistää noin 58 000 henkilöä 54 maassa. Eurofins tarjoaa yli 200 000 analyysimenetelmää biologisten aineiden ja tuotteiden turvallisuuden, koostumuksen, aitouden, alkuperän, jäljitettävyyden ja puhtauden arvioimiseksi. Tämän lisäksi konserni on yksi kansainvälisistä markkinajohtajista tarjoten innovatiivisia kliinisen diagnostiikan testauspalveluita. Vuonna 2022 Eurofins-konsenin liikevaihto oli 6,7 miljardia euroa ja se on ollut yksi parhaiten menestyvistä osakkeista Euroopassa viimeisten 20 vuoden aikana.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://smrtr.io/kgDGN