Varhaiskasvatuksen sosionomi, Pirkkalan kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 26.4.2024
  • Hae viimeistään 10.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme varhaiskasvatuksen sosionomia vakituiseen työsuhteeseen Nuolialan päiväkotiin 5.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävä sijoittuu työn alkaessa Nuolialan päiväkotiin. Tarjoamme sinulle hyvän työyhteisön ja osaavan esihenkilön, kattavat koulutusmahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen, ajanmukaiset tilat ja välineet, vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön ja tilaa aktiivisuudelle ja uusille ideoille.

Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut kasvattajatiimissä toiminnantoteuttamiseen, pedagogiseen suunnitteluun, arviointiin, kehittämiseen ja oppimisympäristön muokkaamiseen. Vastaatlapsiryhmän sosiaalisten suhteidenja myönteisen ilmapiirin edistämisestä sekä syrjäytymisen ehkäisemisestä huolehtien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta ja edistämisestä. Tehtävänäsi on lapsen sosiaalisen tuen tarpeen arvioiminenyhteistyössä perheen, kasvattajatiimin ja tukipalveluiden kanssa.

Meillä pääset kehittämään sosionomin tehtävää osana varhaiskasvatuksen moniammatillista työyhteisöä. Toivomme sinun hyödyntävän erityisosaamistasi sosiaalipedagogisessa toiminnassa, osallisuuden vahvistamisessa, moniammatillisessa ja perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä

Varhaiskasvatuksesta huolehtii lämminhenkinen yhteisö, johon kuuluu noin 200 ammattilaista. Meillä on ilo työskennellä ajanmukaisissa tiloissa, joita ympäröivät hyvät ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet. Päiväkotiryhmissämme työskentelee yleisimmin kaksi opettajaa ja lastenhoitaja, tarvittaessa joukkoa vahvistaa varhaiskasvatuksen ohjaaja. Jatkossa tapaat tiimeissämme myös varhaiskasvatuksen sosionomeja. Arjen työssä sinua tukevat lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja perheohjaaja. Vakituiset varahenkilöt ovat oiva apu.

Pidämme tärkeänä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamista, leikkiä sekä positiivista pedagogiikkaa. Haluamme huomioida lasten yksilölliset tarpeet ja tarjota kaikille tasapuolisia mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja osallistua yhteiseen toimintaan. Arviointi- ja kehittämistyö ovat osa laadukasta toimintaamme, jota hyvät voimavarat, toimivat käytännöt ja osaava johtaminen tukevat. Eheä opinpolku ja siirtymä eskariin rakentuvat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen hyvällä yhteistyöllä. Tarjoamme sinulle monipuoliset koulutusmahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen.

Jos nämä asiat saavat sinutkin innostumaan, haluamme kuulla sinusta pian!

Arvostamme ajanmukaista sosiaalipedagogista osaamista jahyviä tiimityötaitoja, digitaalista osaamista sekä kehittävää työotetta. Toivomme sinulta hyvien vuorovaikutustaitojen ja sensitiivisyyden lisäksi osallisuutta tukevaa työtapaa, aitoa läsnäoloa, rohkeutta ja innovatiivisuutta.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on Sosionomi AMK.

Valittujen tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote.

Työsuhteiden täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työaika on 38 tuntia 15 min /viikko. Palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset esitetään haastattelussa.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa: www.kuntarekry.fi
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/597766/fi_FI