Varhaiskasvatuksen sosionomi, Savonlinnan kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 25.4.2024
  • Hae viimeistään 10.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme Pihlajaniemen päiväkotiin Savonlinnan kaupungille varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Pihlajaniemen päiväkoti on pieni kunnallinen päiväkoti Savonlinnan länsipuolella kauniin ja puhdasvetisen Pihlajaveden sekä laajojen metsäalueiden läheisyydessä. Meillä toimitaan Pro-Vaka (positiivisesti ryhmässä oppiva varhaiskasvatus) pedagogiikan mukaisesti. Päiväkotimme kasvatuspäämäärä on itseensä luottava ja toisia kunnioittava lapsi. Lasten osallisuuden tukeminen ja lähialueen luonnon hyödyntäminen näkyvät vahvasti toimintakulttuurissamme.

Varhaiskasvatuksen sosionomina odotamme sinulta hyviä ja monipuolisia yhteistyö, vuorovaikutus ja työyhteisötaitoja sekä vahvaa halua kehittää varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväkenttää.

Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut ja edistät omalla ammattiosaamisellasi lapsiryhmän toiminnan kokonaisvaltaista suunnittelua, toteutumista, arviointia ja kehittämistä. Osallistut yhteistyöhön huoltajien kanssa lapsen hyvinvoinnin ja perheiden keskinäisen verkostoitumisen tukemisessa. Tunnistat lasten ja perheiden arjen ilmiötä ja teet monialaista yhteistyötä. Sosionomina tuot työyhteisöön tuntemusta perhepalveluiden verkostoista, palveluista ja toimintatavoista. Osallistut varhaiskasvatuksen/esiopetuksen sisäiseen yhteistyöhön ja kehittämiseen omassa yksikössä ja tarvittaessa kuntatasolla oman ammattiosaamisesi puitteissa.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) 27 § mukainen kelpoisuus.

Hakemukset, johon liitetään opintotodistukset ja ansioluettelo tai CV, toimitetaan 10.5.2024 klo 9:00 mennessä Kuntarekryn kautta. Liitteiden suositeltu tiedostomuoto on PDF.

Hakuaika: 25.4.-10.5.2024, hakijoiden haastattelut sovitaan perjantaille 10.5.2024.

Tehtävä täytetään 13.5.2024 tai sopimuksen mukaan.

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 (kuuden) kuukauden koeaikaa.

Palkka: 2733,31 € / kk.

Työehtosopimus: KVTES

Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä voimassa oleva rikosrekisteriote (504/2002) sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja antaa:
päiväkodinjohtaja Kirsi Hakkarainen
kirsi.hakkarainen@savonlinna.fi.

Savonlinnassa 25.4.2024
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/599486/fi_FI