Työnjohtaja, Worker Akatemia Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 23.4.2024
  • Hae viimeistään 12.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Autio Oy Infrapalvelut on eräs vanhimmista Oulun alueella toimivista maanrakennusalan yrityksistä. Tarjoamme laadukkaat maanrakentamisen palvelut niin uudisrakennus- kuin saneerauskohteisiin. Olemme toimineet Oulussa jo 60-luvun alusta lähtien ja laajentaneet toimintaamme myös Helsingin seudulle, jossa olemme toimineet jo 10 vuoden ajan. Nykyaikainen maansiirtokalustomme ja ammattitaitoinen henkilökuntamme mahdollistavat kokonaisvaltaisten ja vaativienkin projektien toteutuksen sovitussa aikataulussa - osa kuljettajistamme on toiminut alalla yli 30 vuoden ajan!

Etsimme nyt työmaamestaria/työmaapäällikköä Ouluun vakituiseen työsuhteeseen. Työsuhde solmitaan suoraan Autio Oy Infrapalveluiden kanssa.

Työmaamestarina olet tärkeässä asemassa töiden suunnitelmien mukaisesta toteuttamisesta. Johdat oman vastuualueesi työmaatoimintaa osana hankkeen työnjohtoa. Tehtäviisi kuuluu mm. lähiesihenkilönä toimiminen työmaalla sekä ennakko-, aikataulu- ja resurssisuunnittelu. Huolehdit työturvallisuudesta ja laadusta sekä aikataulujen ja taloudellisten tavoitteiden varmistamisesta.

Hakijalta odotamme ymmärrystä ja tietämystä infra-alasta ja sen tehtävistä. Lisäksi aiempi kokemus betonirakennustöistä katsotaan eduksi. Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen koulutus (rakennusmestari/rakennusinsinööri) ja mielellään kokemusta asiakasrajapinnassa työskentelystä. Voit olla hiljattain valmistunut, tai omata jo kokemusta esihenkilötehtävistä. Et pelkää työn tavoitteellisuutta ja tulosvastuuta, vaan sinulla on aikaansaava sekä päättäväinen työote. Luonteeltasi olet oma-aloitteinen ja tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hallitset laajojakin kokonaisuuksia ja omaat hyvän paineensietokyvyn.

Autio Oy Infrapalveluilla työskentelet vastuullisessa ja joustavassa työyhteisössä, jossa voit kehittyä oman alasi ammattilaisena. Tarjoamme mielekkäitä ja haastavia työtehtäviä, virike-edun sekä työterveyspalvelut.

Kiinnostuitko?

Jätä meille vapaamuotoinen hakemus 12.5.2024 mennessä. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Workerin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointiasiantuntija Annika Kotaniemi numerosta 050 355 3755 tai annika.kotaniemi@worker.fi.

Hakusana: worker-rekry
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta http://worker.likeit.fi/apply/59133877