Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Siikalatvan kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 23.4.2024
  • Hae viimeistään 8.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Siikalatvan kunnassa toimii neljä päiväkotia eri puolilla kuntaa. Työtehtävä sijoittuu alkuvaiheessa Suopeikon päiväkotiin, mutta vuosittain sijoittuminen ratkaistaan lapsimäärien ja suunnitellun henkilöstörakenteen pohjalta. Siikalatvalla panostetaan varhaiskasvatuksen luotettavuuteen, toimivuuteen ja kehittymiskykyyn. Tehtävässä tulee valmistautua työskentelemään tarvittaessa vuorotyössä.

Kelpoisuusvaatimuksena lastenhoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 28§:n mukainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja), sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla. Lisäksi kelpoisuusehdot täyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat.

Hakijoilta edellytämme joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja työyhteisössä. Arvostamme myös taitoasi kohdata lapsi ja perhe sekä ratkaisukeskeistä lähestymistapaa työssä eteen tulevissa asioissa.

Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisterinote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä.

Siikalatvan kunta on savuton kunta.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/Sii-02-2-24/fi_FI