Terveysvalvonnan johtajan sijaisuus, Leppävirran kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 22.4.2024
  • Hae viimeistään 13.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Ympäristöterveydenhuolto on järjestetty Joroisten, Leppävirran, Pieksämäen ja Varkauden yhteistoiminta-alueella siten, kuin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetussa laissa on säädetty. Leppävirran kunta toimii isäntäkuntana järjestäen ympäristöterveydenhuollon palvelut edellä mainituille neljälle kunnalle. Ympäristönsuojelun viranomaispalveluiden osalta mukana on lisäksi Heinävesi.

Yhteistoiminta-alueella on kahdeksan terveystarkastajan ja kuusi kunnaneläinlääkärin virkaa ja kaksi valvontaeläinlääkärin virkaa. Terveysvalvonnan johtaja vastaa terveysvalvonnan ja eläinlääkintähuollon tulosyksiköiden johtamisesta. Terveysvalvonnan johtaja vastaa ympäristöterveydenhuollon lakisääteisten tehtävien järjestämisestä hallintosäännössä ja delegoinneissa määritellyillä tavoilla.

Viransijaisuuden kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuoltolain (1326/2010) 21 § mukainen alalle soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus ja asiantuntemus ympäristöterveydenhuollon toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä sekä sujuva suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito. Eduksi luetaan kokemus esihenkilönä toimimisesta ja kunnallishallinnon sekä talouden tuntemus. Arvostamme myös tuoretta kokemusta HR- ohjelmien ja VATI-järjestelmän käytöstä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän lapsiystävällisessä kunnassamme, mukavan työyhteisön ja henkilöstön hyvinvointiin liittyvän tuen. Leppävirralla edistetään aktiivisesti hyvinvointia ja kunnan työhyvinvointitoiminta on tavoitteellista ja yhteisöllisyyttä edistävää. Syksyllä 2023 palkkasimme oman työhyvinvoinnin kehittäjän, joka huolehtii arjen hyvinvoinnistamme, innostaa liikkumaan mm. taukojumpan ja erilaisten rentojen höntsälajien parissa, sekä kehittää osaltaan myös työkulttuuriamme.

Tarjoamme lisäksi työkykyä ylläpitävän työterveyshuollon, E-passin ja joustavan etätyömahdollisuuden. Viransijaisen työhuone on sopimuksen mukaan Pieksämäellä, Varkaudessa tai Leppävirralla.

Ennen viran vastaanottamista on valitun esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkasuhteessa noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Hakemukset Kuntarekryn kautta viimeistään 13.5.2024 klo 16:00 mennessä. Haastattelut pidetään viikoilla 20 ja 22.

Terveysvalvonnan johtajan viransijaisuus täytetään 22.7.2024 alkaen.

Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja TS:n tai LS:n mukaisesti.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LEP-03-5-24/fi_FI