Multi Unit Manager, Burger King, Pori, Barona Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 22.4.2024
  • Hae viimeistään 12.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsitkö päällikkötason hommia ja ihan kingejä työkavereita? Meillä olisi molempia tarjolla: Porin Isokarhun ja Mikkolaan syksyllä avattavan uuden ravintolan kingijengin ravintolapäällikön pesti sinulle, joka olet jo oman tulikokeesi ravintola-alalla suorittanut ja valmiina liekehtimään vastuullisemmassa roolissa.

Kingejä päällikköhommia

Etsimme ravintolapäällikköä pitämään huolta, että ravintolassamme olevan kingijengin työskentely toimii niin konseptin, asiakaspalvelun kuin tuloksen osalta mahdollisimman sujuvasti. Pesti on vakituinen ja kokoaikainen. Palkkaus sopimuksen mukaan, palkkahaitari tehtävässä on 3000-3550€/kk sekä lisät tehtyjen tuntien mukaisesti. Lisäksi pääset osaksi esimiesten bonusjärjestelmää. Työsi sijoittuu ravintolan aukioloaikoihin, niin arkeen kuin viikonloppuun, toisinaan myös yövuoroihin.

Mitä kingiä on tarjolla?

Me Burger Kingillä panostamme siihen, että meillä on töissä porukkaa, jonka kanssa on hyvä olla. Tarjoamme sinulle paitsi mahdollisuuden ottaa tulosvastuuta myös viihtyä hyvässä seurassa työajalla - kaikkien muiden hyvien tyyppien kanssa.

Olemme ylpeitä C.A.R.E.-arvoistamme:

C onnect- Olemme aidosti läsnä toisillemme ja asiakkaillemme.

A ppreciate - Meillä jokainen saa olla aidosti oma itsensä. Rohkaisemme avoimuuteen. Arvostamme toisiamme ja näytämme sen.

R espect - Noudatamme yksilöinä ja tiimeinä yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Kunnioitamme brändiä ja asiakkaita.

E veryone -Välitämme itsestämme ja toisistamme. Kingijengi on kaikille.

Mitä päälliköltä odotetaan?

Haemme ennen kaikkea rentoa ja avointa tyyppiä, palkkaamme ensisijaisesti asennetta ja perehdytämme osaamista. Työ on hyvin käytännönläheistä, ja johdat toimintaa omalla esimerkilläsi.

Lisäksi toivomme hakijalta seuraavia asioita:

-Aikaisempi kokemus esihenkilötehtävästä, mieluiten ravintola-alalta.
   -Ymmärrystä liiketoiminnan keskeisistä tunnusluvuista sekä kykyä hallita kokonaisuuksia.
   -Taitoa johtaa ja motivoida tiimiä kohti yhteisiä tavoitteita.
   -Innostunutta asennetta, joka tarttuu sekä henkilöstöön että asiakkaisiin.
   -Tarkkaa silmää yksityiskohdille ja sitoutumista noudattamaan korkeita laatustandardeja
   -Erinomainen ongelmanratkaisu- ja paineensietokyky kiireisissä tilanteissa.
   -Riittävä englannin kielen kirjallinen ja suullinen taito, jotta pystyt toimimaan kaksikielisen työyhteisön esihenkilönä.
   -Kykyä käyttää eri IT-järjestelmiä, joiden avulla työ on sujuvampaa.

Barona toimii rekrytoinnin yhteistyökumppanina ja tulet työllistymään Restel Fast Food Oy:n alaisuuteen.

Oletko etsimämme tyyppi? Hae meille hommiin oheisen linkin kautta. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

HUOM! Jätäthän hakemuksen hakulomakkeen kautta, sillä emme voi tietoturvasyistä huomioida sähköpostitse jätettyjä hakemuksia.

Barona HoReCa tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia konkareille ja uusille kyvyille. Kauttamme voit työskennellä joko pidemmissä pesteissä tai vain toisinaan, omien aikataulujesi mukaisesti. Kaikkiin tehtäviin et tarvitse aiempaa kokemusta, sillä asenne ratkaisee ja me autamme oppimaan!

Barona auttaa sinua rakentamaan työelämästä itsesi näköistä. Tuemme sinua kaikissa urasi eri käänteissä, Suomessa ja kansainvälisesti.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://my.barona.fi/application/66260a33093ee7001dc76400