Puhtauspalveluiden palveluohjaaja, Kotihaltia Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 22.4.2024
  • Hae viimeistään 20.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Alltimen puhtauspalveluihin Sodankylään haetaan nyt motivoitunutta palveluohjaajaa kokoaikaiseen vakituiseen työsuhteeseen. Työaika tehtävässä on 37,5h/vko. Työpäivät ajoittuvat n. 07.45-15.45 välille, mutta arvostamme molemmin puoleista joustoa tarpeiden mukaisesti. Työtehtäviä voi satunnaisesti tulla myös iltaisin tai viikonloppuisin. Työsuhde alkaa 2.5. tai yhteisen sopimuksen mukaan.

Työtä tehdään Sodankylän alueella hyvin erityyppisissä työkohteissa, esimerkiksi vaativassa teollisessa toimintaympäristössä. Työ on liikkuvaa eri työkohteiden ja asiakkuuksien välillä. B-ajokortti on siis välttämätön työssä suoriutumiseksi. Oman auton käytön mahdollisuus katsotaan etuna.

Palkkauksesta keskustelemme yhdessä kanssasi, koulutus- ja kokemuspohjaasi peilaten. Noudatamme palkkauksessa kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.

Toivomme hakijalta positiivista. oma-aloitteista ja rohkeaa työotetta. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta, palkattavan henkilön ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla valmis palveluohjaaja, vaan voimme myös kouluttaa työn ohessa, asenne on tärkein! Hakijalta vaaditaan voimassa oleva EA-kortti sekä työturvallisuuskortti.

Me tarjoamme sinulle monipuolisen työnkuvan, hyvät kouluttautumismahdollisuudet työn ohessa, Pihlajalinnan työterveyspalvelut, sekä laadukkaat ja ajantasaiset työvaatteet ja välineet käyttöösi. 6kk koeajan jälkeen saat käyttöösi Alltimen työsuhde-edut, kuten Edenredin lounas-, virike- ja hierontaedun sekä mahdollisuuden työsuhdepyörän hankintaan.

Lisätietoja työtehtävistä ja tiimistä antaa Palveluesihenkilö Rosita Kivelä, rosita.kivela@alltime.fi

Hae pian, aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan osaajan löydyttyä!

Alltimella meillä on noin 600 työkaveria ympäri Suomea ja Ruotsia maanläheisessä, matalassa organisaatiossa, jossa ilmentyvät arvomme: ketteryys, luotettavuus, joukkuepeli ja ammattitaito. Meillä on tekemisen meininki ja hyvä henki: esimerkiksi työtyytyväisyyskyselyssämme "työkaverit kohtelevat minua hyvin" ;kysymyksen keskiarvo oli 4.3/5. Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Työntekijämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa. www.alltime.fi
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://questionnaires.jobilla.com/03ce7906-22b9-4ad3-b4d2-fe3977e4d2e8