Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Porin kaupunki
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 19.4.2024
  • Hae viimeistään 13.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa päiväkoti Päärnäisiin.

Opettaja vastaa ryhmänsä lasten pedagogisesta ja erityispedagogisesta toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista.

Tehtävän palkkauksessa on mahdollisuus käyttää viiden prosentin rekrytointilisää, joka maksetaan kahdessa erässä siten, että erien suuruus on noin 830 €.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 30 §:n mukainen kelpoisuus. Liitä hakemukseen alkuperäiset tutkintotodistusjäljennökset.

Huomioimme myös varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi kevään 2024 aikana valmistuvat hakijat.

Vaaditut todistukset: kelpoisuuden osoittavat todistukset.

Me Porin kaupungilla huolehdimme henkilöstömme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tarjoamalla muun muassa kattavat työterveyshuollon palvelut, liikunta- ja kulttuuriedun, työsuhdepyöräedun sekä erilaisia lajikokeiluja. Työyhteisömme jäsenillä on myös monipuoliset mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan.

Täytä sähköinen hakemus, josta muodostuu CV. Skannaa tutkintotodistuksesi sähköisen hakemuksen liitteeksi tai toimita ne osoitteella Porin kaupunki, HR-yksikkö, PL 47 (Valtakatu 15), 28100 Pori.
Jos mahdollisuutta sähköisen hakemuksen tekemiseen ei ole, voit lähettää paperisen hakemuksen edellä mainittuun osoitteeseen. Itse tehtyä CV:tä tai työtodistuksia ei tarvitse liittää.

Sähköiseen hakuun ohjeita: p. 044 701 9989 ja p. 044 701 0885 tai rekry@pori.fi

Valitun tulee esittää rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista lukien. Tehtävässä noudatetaan 6kk:n koeaikaa.

Käy tutustumassa varhaiskasvatuksen opettajien työhön Porin kaupungilla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=D1QAKeerVZk
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/PORI-03-45-24/fi_FI