Varhaiskasvatuksen opettaja Pilke Hepokattiin, Pilke päiväkodit Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 22.3.2024
  • Hae viimeistään 31.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme nyt varhaiskasvatuksen opettajaa Pilke musiikkipäiväkoti Hepokattiin Joensuun Noljakkaan. Tehtävä sopii sinulle, jos haluat hyödyntää osaamistasi, kehittää ja ideoida uutta sekä jättää oman persoonallisen jälkesi hyvän päivän syntymiseksi lapsille ja työkavereillesi. Työ alkaa syyskuussa 2024 ja ensisijaisesti etsimme vain päteviä tai pätevyyden tuovaa tuntkintoa juuri viimeistelevää opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Haemme päteviä varaiskasvatuksen opettajia myös muihin alueen Pilke päiväkoteihin toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Muiden yksiköiden kohdalla työnaloitus ajankohta voi olla jo aiemmin kesällä 24.

Meillä Hepokatissa musiikki on osa päivittäistä arkea. Musiikki on meille muutakin kuin soittoa ja laulua. Se on myös hiljaisuutta, liikettä, muotoja ja värejä. Tavoitteenamme on sytyttää lapsissa innostuksen kipinä musiikin ja äänien maailmaan tutkimalla, ihmettelemällä ja ennen kaikkea kuuntelemalla. Me Hepokatissa haluamme pitää huolen, että tänne on aina hyvä tulla ja täällä turvallista olla; tutkien, ihmetellen, kuunnellen ja musisoiden!

Nyt etsimme syksyllä 2024 alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen varhaiskasvatuksen opettajaa osaksi meidän mahtavaa työyhteisöä!

Varhaiskasvatuksen opettajana tuet ja edistät lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Hallitset varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöt ja osaat toteuttaa niitä käytännössä. Suunnittelet, arvioit ja kehität lapsiryhmän pedagogista toimintaa ja vastaat osaltasi laadukkaan pedagogiikan toteutumisesta yksikössäsi. Sinulla on vahva pedagoginen työote, myönteinen ja aktiivinen asenne, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata lapset aidosti ja sensitiivisesti. Nautit työskentelystä lasten kanssa, näet heissä mahdollisuuksia ja arvostat työtäsi varhaiskasvatuksen opettajana, hyvän päivän tekijänä. Meillä Hepokatissa pääset toteuttamaan ja kehittämään omia visioitasi ja omaa osaamistasi lämminhenkisessä ja kannustavassa työyhteisössä. Tukea työhösi saat niin omalta tiimiltäsi kuin koko talon työyhteisöltä. Meillä Hepokatissa pääset tekemään arjestanne tiiminne kanssa oman näköistä. Uusien työntekijöiden perehdytys tehdään yhteistyössä päiväkodin johtajan, omien tiimiläisten sekä päiväkodin huoltajan toimesta. Koko työyhteisö auttaa ja neuvoo mielellään uusia työkavereita. Varhaiksavtuksen opettajalta odotamme koulutksen tuomaa pätevyyttä tehtävää, mutta huomiomme myös AMK taustaiset tuoreemmat sosionomin tutkinnot sekä loppusuoralla olevat tutkinnon tekijät.

Meillä Hepokatissa pääset toteuttamaan ja kehittämään omia visioitasi ja omaa osaamistasi lämminhenkisessä ja kannustavassa työyhteisössä. Tukea työhösi saat niin omalta tiimiltäsi kuin koko talon työyhteisöltä. Meillä Hepokatissa pääset tekemään arjestanne tiiminne kanssa oman näköistä. Uusien työntekijöiden perehdytys tehdään yhteistyössä päiväkodin johtajan, omien tiimiläisten sekä päiväkodin huoltajan toimesta. Koko työyhteisö auttaa ja neuvoo mielellään uusia työkavereita.

Tarjoamme sinulle:

- ammattitaitosi arvostusta ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi

- esihenkilöiden, tutorin ja työyhteisön tuen

- monenlaisia koulutus- ja oppimismahdollisuuksia sekä erilaisia urapolkuja

- painotteista varhaiskasvatusta musiikin parissa

- joustavat, työtä tukevat oppimisympäristöt ja työvälineet

- tukea liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin

- mahdollisuuden ammatilliseen verkostoitumiseen kotimaassa sekä Suomen rajojen ulkopuolella

Kerromme täällä lisää, millaista on työskennellä Pilke-päiväkodissa. Sieltä voit myös lukea varhaiskasvatuksen opettaja Anun tarinan. Lue lisää Pilkkeestä työnantajana täältä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on:

- varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 SS) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto)

- soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi) tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 SS:n mukainen selvitys rikosrekisteristä.

Pilkkeellä tehdään hyvä päivä, joka päivä. Jos luit juuri itsestäsi, hae meille - olisi ilo saada sinut hyvän päivän tekijöiden joukkoomme!

Pilkkeellä tehdään hyvä päivä, joka päivä. Jos luit juuri itsestäsi, hae meille - olisi ilo saada sinut hyvän päivän tekijöiden joukkoomme!

Huomioimme vain järjestelmän kautta tullet sähköiset hakemukset.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/varhaiskasvatuksen-opettaja-pilke-hepokattiin/mJRKpP