(Removed from publishing)

Tuotannon kesätyöt
HKScan Finland Oy

Original publication date 14.1.2019

Maistiaisia meistä:

Palvelemme maailman vaativimpia asiakkaita ja kuluttajia ja teemme heidän elämästään maistuvampaa – nyt ja tulevaisuudessa. Onnistumme tavoitteessamme, kun takaamme korkean laadun ja vastuulliset toimintatavat kaikissa töissämme ja toimissamme. Olemme ylpeitä pohjoismaisista juuristamme ja periaatteistamme.

Osana työyhteisöämme tulet yli 7 000 kollegasta muodostuvan monikulttuurisen tiimin jäseneksi. Uskomme siihen, että pääset toteuttamaan yhteistä visiotamme parhaiten, kun johtamiskulttuurimme on inspiroiva ja välittävä. Tukemalla yksilön työuraa ja ammatillista kasvua sekä koko organisaation yhteistyötä luomme palkitsevan ja kehittyvän työympäristön.

Osana jokapäiväistä työtämme haluamme edistää sosiaalista vastuullisuutta ja minimoida toimintamme ympäristövaikutuksia. Arvoketjumme ulottuu aina maatiloilta kuluttajan haarukkaan saakka, mikä mahdollistaa laajan ammatillisen kirjon. Työtehtävät meillä vaihtelevatkin aina vastuullisesta eläinten hankinnasta innovatiiviseen kuluttajamarkkinointiin. Kiinnitämme huomiota henkilöstömme kehittymiseen, turvallisuuteen ja terveyteen ja tuemme sinua työssäsi, kun vastaat maailman vaativimman asiakaskunnan kasvaviin tarpeisiin.

 

Haemme paikkakunnillemme satoja kesätyöntekijöitä, joista osa alkaa jo maalis-huhtikuussa:

Tuotannon ja logistiikan työntekijöiden kesätyötehtävät sijaitsevat Forssassa, Mikkelissä, Raumalla, Outokummussa, Paimiossa ja Vantaalla

Lisäksi haemme tuotantopaikkakunnillemme kesätyöntekijöitä toimihenkilötehtäviin mm. tuotannon työnjohtoon, ohjaukseen, suunnitteluun ja laadunvalvontaan.

 

Odotamme sinulta:

  • Reipasta asennetta ja otetta työn tekemiseen
  • Tiimityötaitoja
  • Huolellisuutta, tarkkuutta ja vastuullisuutta
  • Arvostamme myös kykyä toimia itsenäisesti
  • Tuotannon tehtävissä 18 vuoden ikää ja valmiutta työskennellä 2-vuorotyössä ja logistiikassa 3-vuorotyössä
  • Työnteko tuotannossa edellyttää näytteen perusteella annetun salmonellatodistuksen ja hygieniapassin, jonka voit tarvittaessa saada HKScanin kautta.

Kesätyöpaikkamme antavat hyvää työkokemusta alan opiskelijoille tai alalle aikoville henkilöille. Koulutustaustasi voi olla mm. tekniikan, tuotannon, kemian, elintarvikealan, liiketoiminnan tai talouden parista. Kesätyö on mahdollista liittää opintoihin kuuluvaan harjoitteluun.

 

Sinä voit odottaa meiltä:

Työskentely meillä antaa sinulle arvokasta työkokemusta elintarviketeollisuudesta sekä kansainvälisessä yhtiössä toimimisesta, mikä tukee hyvin monien eri alojen opintoja. Uskomme pääsevämme parhaaseen tulokseen yhteistyöllä ja kannustavalla asenteella. Arvostamme osaamista ja tuoreita näkemyksiä, joita sinä voit tuoda mukanasi meille. Voimme oppia toisiltamme ja kasvaa yhdessä. HKScanilla työskennellessäsi sinut haastetaan ja sinä voit haastaa meidät.

 

Lisätietoja

paikkakuntakohtaisista tehtävistä löydät HKScanin nettisivuiltamme www.hkscan.com/fi/ura/avoimet-tyopaikat

Tutustu meihin lisää verkossa: https://www.hkscan.com/fi

Hae kesätöihin maukkaan ruoan pariin täyttämällä työhakemuksesi kotisivuillamme 28.2.2019 mennessä.

Voit liittää mukaan myös ansioluettelosi.

 

Aloitamme kausi- ja kesätyöntekijöiden haastattelut heti vuoden 2019 alusta ja haastattelut jatkuvat tarpeen mukaan aina loppukeväälle saakka.

Kesätyöpaikkana HKScan on savuton. Rekrytointiprosessiimme kuuluu työhöntulotarkastus, joka saattaa sisältää huumausainetestauksen

 

 

 

 

 

.