(Removed from publishing)

TALOUSPÄÄLLIKKÖ, Kuopio
Experis

Original publication date 4.1.2019
Harvestia Oy kuuluu Mondi Groupiin ja hankkii puut Mondi Powerfluten tehtaalle Kuopion Sorsasaloon. Lisäksi Harvestia toimittaa puuta yhteistyökumppaneilleen. Toimimme Pohjois-Savossa ja sen ympäristökunnissa sekä Etelä-Savon pohjoisosissa. Asiakaslaskutuksemme on noin 60 miljoona euroa vuodessa. Teemme vuosittain noin 3000 puukauppaa yksityisten metsänomistajien kanssa. Palveluksessamme on noin 40 metsäkone- ja autoyrittäjää.

 

Haemme nyt asiakkaallemme Harvestia Oy:lle Kuopioon

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

Talouspäällikkönä olet vastuussa yrityksemme taloushallinnosta ja osittain myös henkilöstöhallinnosta. Pääpaino tehtävässä on toimivien talousprosessien ja raportoinnin varmistamisessa sekä kehittämisessä. Olet yhteistyökykyinen, oma-aloitteinen ja työhön tarttuva sekä omaat hyvät organisointi- ja neuvottelutaidot. Kuulut johtoryhmäämme ja raportoit toimitusjohtajalle.

Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus sekä vähintään viiden vuoden työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä. Hyvä englanninkielen taito on välttämätön edellytys tehtävässä onnistumiseen. Metsätalouden ymmärrys ja teollisuudesta hankittu kokemus ovat eduksi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän kansainvälisessä yrityksessä, missä tukenasi on ammattitaitoinen ja innostava tiimi.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si osoitteessa www.experis.fi ja liittämällä hakemuksesi palkkatoiveineen kyseiseen tehtävään viimeistään 20.1.2019 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Recruitment Consultant Tiina Venäläinen p. 050 300 4372, tiina.venalainen@manpowergroup.fi

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.