(Removed from publishing)

Maanrakennus työnjohtaja
DEN Finland Oy

Original publication date 5.2.2019

Hei sinä maarakennuksen ammattilainen! Juuri sinä, joka olet halukas ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin urallasi. Meillä on sinulle iloisia uutisia, sillä olemme nyt vahvistamassa tiimiämme.

 

Etsimme meille PohjanTeolle Maarakennus työnjohtajaa Etelä-Suomen alueelle

 

Vakituisessa työnjohtajan tehtävässä työmaavaiheen johtamisen lisäksi osallistut projektien toteutukseen ja suunnitteluun. Sinulla on keskeinen rooli pitää langat kasassa, etkä hätkähdä, jos ne välillä menevät solmuun. Taitavien ongelmaratkaisukykyjesi ja mainioiden vuorovaikutustaitojen ansiosta huolehdit siitä, että työt tehdään aikataulun mukaan määräysten mukaisesti, laadusta tinkimättä.

Odotamme sinulta ymmärrystä projektien kokonaisuudesta ja niiden läpi viemisestä kustannustehokkaasti ja aikataulussa. Jämerän ja positiivisen asenteen lisäksi olet luonteeltasi rauhallinen ja järjestelmällinen, sekä omaat vahvan käytännön työnjohtotaidon. Rakennuskohteet ovat Etelä-Suomen alueella, joten matkustusvalmius on tärkeä. Infra-puolen insinööriopinnoista on ehdoton hyöty, muttei välttämättömyys.

Me tarjoamme sinulle alan johtavan, kasvavan ja kehittyvän yrityksen vahvan tuen. Meillä saat rennon ja itsenäisen ilmapiirin työskennellä sekä houkuttelevat ja kattavat henkilöstöedut. Meillä on myös tutkitusti mainiot kollegat!

Nyt on siis tuhannen taalan paikka liittyä PohjanTeon ja DENin menestystarinaan. Hae tehtävään mahdollisimman pian, viimeistään 15.2.2019 mennessä. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Vapaamuotoisen hakemuksen ansioluettelon kera voit lähettää suoraan Timolle, timo.saaskilahti@pohjanteko.fi. Timolle voit myös pirauttaa numeroon 040 867 6786 ja kysellä tehtävästä lisää.