(Removed from publishing)

KESÄTYÖ: Rakennesuunnittelu / Valvonta, Pori
RTC Vahanen Turku Oy

Original publication date 12.12.2019

Vahanen-yhtiöihin kuuluva RTC Vahanen Turku Oy on rakennusalan konsulttikumppani, joka palvelee asiakkaitaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Olemme asuin- ja liikekiinteistöjen sekä julkisten rakennusten korjausrakentamisen ja ylläpitopalveluiden asiantuntija. Työllistämme yli neljäkymmentä asiantuntijaa.

Haemme kesäksi 2020 Porin toimipisteeseen kesätyöntekijää rakennustekniikan puolelle suunnittelun, rakennuttamisen, tutkimusten tai valvonnan tehtäviin. Määrittelemme tarkemman työnkuvan osaamisesi ja mielenkiinnon kohteidesi perusteella. 

Työ voi pitää sisällään esimerkiksi erilaisissa tutkimustehtävissä avustamista, työmaavalvonnan tehtäviä tai rakennuttamisasiakirjojen laatimista. Pääset työskentelemään toimistossa, jossa on hyvin monialaista osaamista. Jokaisella työntekijällämme on omat vahvuutensa ja erikoisosaamisalueensa ja toivomme, että pääset tutustumaan meihin kaikkiin. Työpäiväsi voivat koostua vaihtelevasti niin toimisto- kuin kenttätöistäkin. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin edellinen.

Toivomme, että olet 3. tai 4. vuoden rakennustekniikan AMK- tai DI-opiskelija. Suunnittelutyömme tehdään AutoCAD- ja CADS-ohjelmistoilla, joten niiden käytön osaamisesta on hyötyä tehtävässä. Ideaalitilanteessa olet suorittanut aikaisemmin ns. haalariharjoittelun tai kartuttanut muuta rakennusalan työkokemusta, sillä meillä pääset avustamaan suunnittelu-/valvontatehtävissä, joissa käytännön raksakokemuksesta on paljon hyötyä!

Persoonana olet aktiivinen, tiedonjanoinen ja uskallat esittää meille myös omia ideoitasi – arvostamme niitä suuresti. Etsimme meille työkaveria, jonka kanssa on mukava tehdä töitä, ja joka haluaa olla kehittämässä toimintatapojamme sekä työkalujamme entistä paremmiksi.

Tarjoamme sinulle monipuolisia ja mielekkäitä työtehtäviä sekä hyvän perehdytyksen niiden hoitamiseen. Sen lisäksi että osaamisesi vahvistuu meillä, saat näkemystä alalla toimimisesta ja pääset ottamaan vastuuta projektityöskentelystä. Sinulla on myös mahdollisuus jatkaa töitä meillä opiskelujen ohella kesän jälkeen.

Tarjolla vastuullista kesäduunia!

Olemme jälleen mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa ja sitoudumme hyvän kesätyön kuuteen periaatteeseen: hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Tule kasvamaan, oppimaan ja onnistumaan kanssamme kesällä 2020!

Jätä hakemuksesi viimeistään perjantaina 28.2.2020. Käymme hakemuksia läpi sitä mukaa kun niitä saapuu ja haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa. Toimi siis nopeasti! Muistathan perustella hakemuksessasi hyvin, miksi haluat juuri meille kesätöihin ja mikä tekisi sinusta hyvän vahaslaisen.

Onko sinulla kysyttävää kesätyöhaustamme?

Rekrytointitiimimme auttaa sinua mielellään kaikessa kesätyöhakuun liittyvässä! Tavoitat meidät joko sähköpostitse osoitteesta rekry@vahanen.com tai WhatsApp-viestillä numerosta 044 7788 689. Käythän katsomassa myös kesätyösivumme, josta löytyy esimerkiksi Usein kysytyt kysymykset –osio.

Lupaamme hyviä maanantaita

Me lupaamme pitää vahaslaisten mielen virkeänä. Siinä auttavat monipuoliset ja haastavat työtehtävät, erilaiset urapolut, mahdollisuudet vaikuttaa asioihin, kannustava työilmapiiri, koulutusmahdollisuudet, poikkeuksellisen mukavat työkaverit sekä henkilöstöstä välittäminen, yhdessä tekeminen ja kaikin puolin reilu meininki. Yhteinen tavoitteemme on, että kaikista on aina mukava tulla töihin – myös maanantaisin.