(Removed from publishing)

Kehittämispäällikkö
Jyväskylän yliopisto

Original publication date 18.10.2019

Jyväskylän yliopiston 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Tavoitteenamme on hyvinvoiva ja osaava ihminen. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.


Tule toiminnan ohjauksen kehittämispäälliköksi Jyväskylän yliopistoon.


Kehittämispäällikkö työskentelee yliopistopalveluissa toiminnanohjauksen vastuualueella, jossa hoidetaan yliopiston strategian toimeenpanoon, organisaation kehittämiseen ja toiminnan ohjaukseen liittyviä tehtäviä.


Kehittämispäällikkö tukee yliopiston johtoa yliopiston strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi hallinnoimalla yliopistotasoisten sekä yliopiston akateemisten yksiköiden ja yliopistopalveluiden kehittämishankkeiden ja -projektien toimeenpanoa. 


Kehittämispäällikkö ohjaa yliopiston kehittämisprojektitoimintaa, vastaa projektinhallinnan työvälineiden, toimintamallien sekä osaamisen kehittämisestä ja edistää projektimaisen työskentelykulttuurin kehittymistä yliopistossa. Kehittämispäällikkö tukee asiantuntemuksellaan kaikkia yliopistopalveluiden vastuualueita. 


Lisäksi kehittämispäällikkö toteuttaa yliopiston ydin- ja tukitoimintoihin liittyviä suunnittelutehtäviä, osallistuu laadun- ja riskienhallinnan sekä tiedolla johtamisen toimintamallien kehittämiseen.


Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, riittävää työkokemusta ja osaamista toiminnan ohjauksen, projektinhallinnan sekä toiminnan ja talouden suunnittelun johtamisesta ja kehittämisestä. Lisäksi odotamme kehittämispäälliköltä laajojen kokonaisuuksien yhtäaikaista hallintaa, hyviä sosiaalisten tilanteiden hallintataitoja, hyviä kirjallisia ja tietoteknisiä taitoja, paineensietokykyä, organisointi ja -yhteistyökykyä sekä suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista osaamista. Eduksi katsotaan tuntemus korkeakoulukentästä.


Tehtävä täytetään 2.12.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan ja tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva.


Kokonaispalkkasi kehittämispäällikön tehtävässä on noin 4400 - 5300 €/kk riippuen osaamisestasi ja aiemmasta kokemuksestasi.


Lisätietoja tehtävästä antaa kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen, sähköposti jarkko.pirkkalainen@jyu.fi, puhelin 040 737 3364.


Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi


Tehtävään ensimmäistä kertaa valittaessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.


Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää: 

1) Hakemus 
2) Ansioluettelo (cv) 
3) Muu liite, jolla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.

Hakemus tulee jättää viimeistään 7.11.2019 sähköisellä hakulomakkeella.