(Removed from publishing)

Harjoittelija, sähkösuunnittelu
Etteplan

Original publication date 22.1.2020

Brändilupauksemme ”Engineering with a difference” mukaisesti teemme Etteplanilla suunnittelutyötä erilaisella asenteella, minkä asiakkaamme kerta toisensa jälkeen meille vahvistavat. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja siitä, että pystymme vaikuttamaan asiakkaittemme menestykseen. 

Osaamisellasi on meille merkitystä – tule mukaan menestystarinaamme!

Haemme Imatran toimistollemme sähkösuunnittelijaharjoittelijaa kesän ajaksi.

Harjoittelujakson aikana työtehtävät saattavat vaihdella harjoittelijan osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti. Tehtävät liittyvät talotekniikan ja teollisuuden sähkösuunnitteluun. Harjoittelujakso voi alkaa jo talven 2020 aikana opiskelun ohessa osa-aikaisena ja jatkua kesällä täysiaikaisena.

Edellytämme hakijoilta vähintään 2 vuoden opintoja vastaavaa opintopistemäärää sähköalan korkeakoulussa tai AMK:ssa. Aikaisempi työkokemus sähköalan suunnittelusta, asennuksista tai muualta teollisuudesta, ja CAD-ohjelmistojen käyttökokemukset katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin hyvä työmotivaatio ja innokas asenne.

Etteplanilla sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi ja toteuttaa mielenkiintoisia asiakasprojekteja eri teollisuuden toimialoilla. Tarjoamme mielenkiintoisen ja kansainvälisen työympäristön, vaihtelevat työtehtävät ja ison yrityksen kokonaisvaltaisen suunnittelupalvelun tuen. Meillä on rento yrityskulttuuri, jossa teemme töitä ammattimaisella asenteella. Pidämme hauskaa työkavereiden kanssa ja arvostamme työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Etteplanilla voit olla mukana luomassa suunnitteluratkaisuja, jotka muuttavat maailmaa!

Lisätietoa harjoittelusta antaa Team Leaderimme Tuomas Löppönen, tuomas.lopponen@etteplan.com, puh. 040 662 5089.