(Poistunut julkaisusta)

WFM Analyytikko
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.5.2019

OP on keskellä merkittävää toimialan muutosta.  Maailma, teknologia sekä kilpailukenttä muuttuvat ympärillämme kovaa vauhtia ja ne tuovat tullessaan mahdollisuuksia, joita emme osaa vielä edes kuvitella. Samalla asiakkaidemme odotukset kasvavat, käyttäytyminen muuttuu ja digitaalinen itsepalvelu yleistyy entisestään. Muuttamalla toimintamallia ketterämmäksi saamme etumatkaa kilpailijoihin. Nyt rakennammekin tulevaisuuden OP:n menestysreseptiä OP Ketterän avulla.
 
Haussa on nyt Palvelukeskus & Prosessit -liiketoiminta-alueelle Palvelutuotannon tuki ja ohjaus -yksikköön
 
WFM Analyytikko
 
Tehtävä ei ole paikkakuntasidonnainen ja voi sijaita palvelukeskuksen eri paikkakunnilla (esim. Helsinki, Tampere, Kuopio, Oulu).
 
WFM analyytikon tehtävässä kehität nimetyn palvelualueen analytiikka- ja raportointikyvykkyyttä siten, että ne palvelevat liiketoiminnan tuloksellista johtamista. Tehtävänäsi on siis varmistaa, että tuotannon johtamisen tukena on jokaisen tiimin käytössä selkeä ja yhtenäinen raportointi. Ehdotat parannuksia ja kehität raportointirakennetta ja analytiikkakyvykkyyttä vastuualueesi palveluissa. Analysoit myös palveluketjujen toimivuutta ja toiminnan laatua. Toimenkuvaasi kuuluu myös analysoida liiketoimintadataa ja avustaa business case -laskentaa liiketoiminnan kehityksessä.
 
Mitä odotamme sinulta
Tehtävään valittavalta henkilöltä odotamme vahvaa analyyttista ajattelua ja kykyä tehdä itsenäisiä liiketoiminta-analyyseja. Toivomme sinulta myös Ketterän kehityksen menetelmien hallintaa ja Lean -ajattelutavan ymmärrystä.  Edellytämme myös näyttöä tuloksellisesta analytiikan kehittämisestä ja analysoinnista. Pystyt asiakastietokantoja ja liiketoimintadatoja hyödyntäen analysoimaan liiketoiminnan toimenpiteiden tuloksellisuutta ja avustamaan Business-case -arvioinneissa. Odotamme sinulta myös kvantitatiivisten ja tilastollisten menetelmien tuntemusta sekä kokemusta ja näkemystä raportoinnin, toimitusketjun ja talouden järjestelmistä sekä modernista tietovarastoinnista.
 
Korostamme valintakriteereissä:
-          Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. kaupallinen tai tekninen)
-          Osaamista BI-työkaluista esim. Tableau
-          SQL-osaamista, VBA script osaamista ja osaamista makrojen tekemisestä
-          Kokemusta tietokantarakenteista
-          Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
-          Nopeaa omaksumiskykyä ja ketterää, nopeasti tuloksia aikaansaavaa toimintamallia
-          Paineenhallintakykyä
 
Englannin kielen osaaminen katsotaan eduksi.
 
Mitä saat meiltä
Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän uuden OP Ketterä -mallin ytimessä. Tarjoamme tehtävään kattavan perehdytyksen ja tukenasi ovat myös esimiehesi ja kollegasi, et siis jää tehtävässä yksin.
 
Lisätiedot ja hakuohjeet
Kiinnostuitko tehtävästä tai jäikö jokin mietityttämään? Lisätietoja tehtävästä antaa Oskari Heiskanen (p. 0403529497, oskari.heiskanen@op.fi) arkisin 16:30 jälkeen.
 
Hae tehtävää 19.5.2019 mennessä op-careers.fi -sivuston kautta.
 
Mikä OP Ketterä?
OP Ketterä on ennen kaikkea ajattelutavan ja kulttuurin muutos. Tulemme työskentelemään entistä vahvemmin yhdessä: liiketoiminta on kehittämistä ja kehittäminen on liiketoimintaa. Päämääränämme on tuottaa mahdollisimman paljon lisäarvoa asiakkaille. Toimintamalli edellyttää meiltä itseohjautuvuutta, läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta. Yhdessä tulemme kokeilemaan ja oppimaan jatkuvasti toimintaamme parantaen sekä työskentelemään kohti johtavaa ja vetovoimaista finanssiryhmää Suomessa!