(Poistunut julkaisusta)

Vuoroasentajia, Orthex Group, Lohja
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.11.2020
Oletko etsimässä osa-aikaisia, mutta vakituisia haasteita urallesi asentajana? Kaipaatko viikonloppuihisi ja toisinaan arkeenkin vaihtelevaa työtä, jossa pääset toimimaan myös vuorovastaavan tehtävissä?

Meillä olisi tarjolla vastaus etsintöihisi, joten jatka siis lukemista:

Etsimme asiakkaallemme Orthex Groupille kahta osaavaa ja omatoimista

ASENTAJAA

viikonloppuvuorotöihin sekä mahdollisiin, erikseen sovittaviin arkivuoroihin Lohjan tehtaalle.

Tulevissa tehtävissäsi toimit pääasiallisesti ruiskuvalukoneen käynnistys- ja käyttötehtävissä ja suoritat väri- ja raaka-ainevaihtoja. Lisäksi työnkuvaasi lukeutuu tärkeänä osana tuotantoparametrien optimointitehtävät. Vuorovastaavana kannat vastuun niin oman vuorosi aikana tapahtuvasta laadunhallinnasta kuin tuotannon tilanteen raportoinnistakin. Kanssasi vuorossa työskentelee kulloinkin myös kaksi pakkaajaa, joiden kanssa vastaat vuoron mallikkaasta sujumisesta alusta loppuun saakka.

Saatat hyvinkin olla etsimämme henkilö, mikäli sinulla on jo aiempaa kokemusta ruiskuvalusta ja olet hankkinut osaamista myös soveltuvan teknisen koulutuksen puolelta. LEAN- ja 5S-osaamisella täydentynyt työkalupakki on asia, jota arvostamme myös suuresti.

Viikonloppuvuoroasentajana työvuorosi painottuvat luonnollisesti viikonlopuille. Töitä tehdään kahdessa vuorossa, jotka kiertävät viikoittain. Yhden työvuoron pituus on 12 tuntia (aamuvuoro klo 6.00 - 18.00 ja yövuoro klo 18.00 - 06.00), jolloin viikkotunteja kertyy viikonlopuilta yhteensä 24 tunnin verran. Tämän lisäksi on mahdollisuus erillisestä sopimuksesta tehdä arkeen sijoittuvia lisävuoroja asiakkaamme tarpeen ja tilanteen mukaan, jolloin myös viikoittainen tuntimäärä nousee siinä samalla.

Työpaikka sijaitsee Lohjan Immulassa haasteellisten kulkuyhteyksien varrella, minkä vuoksi mahdollisuus käyttää autoa työmatkoihin on kauempana tehtaalta asuvalle välttämätöntä.


Edellytämme sinulta

Aiempaa kokemusta ruiskuvalusta
Soveltuvaa taustaa teknilliseltä alalta
Oma-aloitteista ja vastuullista työotetta, tiimityötaitoja sekä halua päästä kehittymään alalla
Suomen kielen taitoa
Arvostamme LEAN- ja 5S-osaamista


Tarjoamme sinulle

Monipuolisen ja kehittävän työnkuvan vaihtelevien työtehtävien parissa
Mahdollisuuden päästä kehittämään osaamistasi mukavassa ja asiantuntevassa työporukassa
Vakituisen osa-aikatyön vaihtelevilla työajoilla
Asiakkaamme edut, kuten henkilökuntahinnan yrityksen tuotteille sekä liikunta- ja hyvinvointietuja


Kiinnostuitko?

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laitathan vauhtia töppösiin ja täytä hakemus oheisen linkin takaa. Hakemuksia käsittelemme jo hakuaikana ja odotamme innolla kuulevamme sinusta!


Lisätietoja

Henna Kaartinen
Rekrytointikonsultti
henna.kaartinen@staffpoint.fi