(Poistunut julkaisusta)

VUOKRAAMOTYÖNTEKIJÄ, Joensuu
Manpower

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.7.2018
Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka vuokraa asiakkailleen myös siirtokelpoisia tiloja sekä tarjoaa rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramo lupaa asiakkailleen aina mainion päivän työmaalla ja kantaa vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 15 maassa noin 320 toimipisteessä ja henkilöstöä noin 2 500. Vuoden 2016 liikevaihto oli 712 miljoonaa euroa. Suomessa toimimme noin 500 työntekijän voimin yli 50 toimipisteessä. Cramo Finland Oy on osa Cramo-konsernia, jonka emoyhtiö Cramo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.cramo.fi

Haemme nyt Cramolle Joensuun toimipisteeseen
VUOKRAAMOTYÖNTEKIJÄÄ
määräaikaiseen työsuhteeseen

Tehtäviisi kuuluu muun muassa asiakaspalvelu, asiakkailta palautuvan kaluston vastaanottaminen, tarkastus ja puhdistus sekä hyllyttäminen ja tilausten kerääminen varastosta. Työ on kokoaikainen vuokraamon aukioloaikojen mukaisesti. Työt alkavat mahdollisimman pian, ja työsuhteen kesto on n. 2kk.

Odotamme sinulta hyvää asennetta, työmotivaatiota ja tiimityötaitoja. Olet oma-aloitteinen ja tavoitteellinen henkilö, joka innostuu myyntityöstä ja hoitaa työnsä ripeästi. Arvostamme kokemusta asiakaspalvelu- tai myyntityöstä sekä rakennusalalta katsotaan eduksi. Arvostamme trukin käyttötaitoa (trukkikortti katsotaan eduksi).

Tarjoamme sinulle arvokasta työkokemusta ja mukavat työkaverit, osana arvostetun ja vakavaraisen yrityksen rivejä. Työssä pääset oppimaan uutta ja toimimaan vastuullisessa roolissa, innostavan työporukan ympäröimänä.

Tavoitteenamme on MAINIO PÄIVÄ TYÖMAALLA. Teemme Cramolla töitä uudenlaisten – toimivien – työpäivien eteen. Mielestämme kaikkien tulisi viihtyä työssään ja päästä nauttimaan maailmasta, jota asiakkaamme rakentavat. Joka päivä. Katso video täältä.

Hae tehtävää luomalla hakuprofiilisi Manpowerin sivuille www.manpower.fi ja klikkaamalla tehtävässä olevaa ”HAE”-painiketta. Hae paikkaa pian, sillä aloitamme haastattelut pikimmiten ja paikka täytetään heti soveltuvan henkilön löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa Recruitment Consultant Päivi Lahdenperä, p. 040 357 2501.
 

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.