(Poistunut julkaisusta)

Visual Merchandising Manager
Finlayson Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.8.2018

Vuonna 1820 perustettu Finlayson on yksi maamme vanhimpia yrityksiä, ja nykyään myös yksi Suomen kiinnostavimmista yrityksistä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin sen varhaiset omistajat. Finlaysonilla on Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 24 omaa myymälää ja kolme shop-in-shopia. Lisäksi tuotteita on saatavilla verkkokaupasta sekä hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä kautta maan.

Etsimme Helsingin Salmisaareen markkinointitiimiin Visual Merchandising Manageria. Työnkuva on monipuolinen; tontillesi kuuluu:

  • Finlaysonin konseptin mukaisen visuaalisen markkinoinnin toteutuminen myymälöissä käsittäen tilasuunnittelua, tilanhallintaa ja ylläpitoa sekä näyteikkunoiden ja esillepanojen suunnittelua ja ohjeistukset myymälöille.
  • Myös vähittäiskaupan shop-in-shopit ja messuosastot sekä eri kokoisten PR-tapahtumien suunnittelu ja toteutus, showroomin suunnittelu ja toteutus sekä mallistokuvaukset työllistävät sinua kausittain.
  • Osallistut myös tarvittaessa uusien myymälöiden/sesonkimyymälöiden avaukseen myymäläkonseptin mukaisesti (tilasuunnittelu, tavaroitussuunnitelman teko ja tavaroitus sekä myymälän saattaminen avajaiskuntoon).

Työ vaatii vahvaa visuaalista silmää, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia sekä suunnitelmallisuutta. Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on kokemusta visuaalisen markkinoinnin ohjeistamisesta sekä myymäläsuunnittelusta että tilanhallinnasta ja ymmärrät esillepanojen merkityksen sekä myynnin että markkinoinnin näkökulmasta. Osaat kouluttaa ja sitouttaa myös muita tekemään esillepanoja ohjeistusten mukaan. Olet ideointikykyinen ja sinulla on myös halu kehittää ja kehittyä. Tehtävä edellyttää suomen lisäksi sujuvaa englannin kielen taitoa. Huomioithan, että työ sisältää myös matkustamista ja joskus työpäivät venyvät.

Finlayson tarjoaa sinulle monipuolisen työn vetovoimaisessa yrityksessä, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tarjoamme mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa visuaalista markkinointia. Tarinat tuotteiden ja kuosien takana sekä kantaaottavat kampanjat saavat meidät itsemmekin innostumaan aina uudestaan. Tervetuloa mukaan rakentamaan missiotamme todeksi eli tekemään maailmasta hieman paremman paikan olla ja elää meille kaikille.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja cv palkkatoiveen ja ohjelmisto-osaamisesi kera 16.09.2018 mennessä osoitteeseen rekry@finlayson.fi. Otsikoi hakemuksesi ”VMM”.

Aloittamaan pääset jo lokakuussa tai sopimuksen mukaan. Työsuhde on määräaikainen 06/2019 asti. Lopullista työnkuvaa voidaan säätää oman osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan.