Vihertyöntekijä/Puutarhuri, Vantaa
Aalto Henkilöstöpalvelut

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.4.2020

Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Olemme osa kansainvälistä OTIGA Groupia, Olemme yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä.

Haemme asiakasyrityksellemme asiansa osaavia viheralueiden hoitajia pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueelle. Kohteet ovat pääsääntöisesti taloyhtiöiden piha-alueita. Työt sisältävät kaikki piha- ja viheralueiden kunnossapitoon liittyvät tehtävät: pensaiden trimmaus, oksien katkominen, nurmikon leikkuu, isot ja pienet istutustyöt ja muut vastaavat tehtävät.

Lähtökohtaisesti etsimme ammattilaisia, joilla on alan koulutus ja/tai aikaisempaa työkokemusta. Voit olla koulutukseltasi esimerkiksi hortonomi tai vaikkapa viherartesaani ja olet työskennellyt puutarhurina tai kiinteistöhoidon ulkotöissä. Työkaluina toimivat pensasleikkuri, lehtipuhallin, raivaussaha ja muut alan perustyökalut. Koneenajotaitoa ei vaadita, mutta ajokortti on pakollinen, sillä päivän aikana siirrytään kohteesta toiseen työautolla.

Työt alkavat huhtikuussa ja jatkuvat säätilan mukaan syys-marraskuulle. Päivittäinen töiden aloitus on itäisen Helsingin ja Vantaan alueelta ja lähtökohtaisesti työpäivät kestävät 7-8h maanantaista perjantaihin. Palkkaus luonnollisesti TES-mukainen.

 

Lyhyesti toivomme:

  • Kovan luokan asennetta ja ammattitaitoa työntekoon
  • Aiempaa kokemusta tai koulutusta
  • Joustavuutta työaikojen suhteen
  • Säänkestävyyttä – töitä tehdään säällä kuin säällä
  • Suomenkielen sujuvaa osaamista

 

 Tarjoamme:

  • Asianmukaisen (TES) korvauksen työstä
  • Mahdollisuuden työllistyä niin kesäksi kuin pidemmäksikin aikaa
  • Vaihtelevia työtehtäviä ja -kohteita
  • Asianmukaiset ja laadukkaat työvarusteet

 

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen oheisen linkin kautta. Nopeat syövät hitaat, sillä haastattelut aloitetaan jo ennen hakuajan umpeutumista.

Lisätietoja työstä antaa henkilöstökonsulttimme Mika Laakso

050 415 2893
mika.laakso@aaltovoima.fi

 

Tutustuthan Aaltovoiman vinkkipalkkio ja suositteluvideoihin:

https://www.youtube.com/watch?v=QFkvPVC31cU

https://www.youtube.com/watch?v=TFjqszrbhfY

 

Löydät meidät myös Facebookista:

https://www.facebook.com/aaltovoima/

Säilytämme henkilötietoja niin kauan kuin se on rekrytointiprosessin, työnhakijalle tai työnantajalle tarjottavien palvelujen kannalta tarpeen. Säilytysajassa huomioidaan voimassa olevan lainsäädännön määräykset. 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1349711
  • Tehtäväalue: Kiinteistöala
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 29.4.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Uusimaa