(Poistunut julkaisusta)

Vihertyöntekijä
WorkPower Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.4.2020

Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta vihertyöntekijää vaihteleviin kohteisiin. Nautitko vaihtelevista ja monipuolisista työtehtävistä ulkoilmassa? Hae siis meille!

Työnkuva:
Työnkuvaasi kuuluu monipuolisia ja vaihtelevia viherrakentamisen työtehtäviä, mm. istutustöitä, nurmikkojen rakentamista sekä muita ympäristörakentamiseen liittyviä työtehtäviä. Lisäksi työ saattaa sisältää avustavia kivitöitä sekä erilaisia viheralueiden hoitotöitä.

Edellytämme hakijalta:
Etsimällämme henkilöllä voisi olla alalle soveltuva koulutus esimerkiksi viher- tai puutarha-alalta. Tärkeintä on kuitenkin innostunut ja säänkestävä asenne sekä itsenäinen ja ahkera työote sekä aito kiinnostus alaa kohtaan! Toivomme myös aiempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä. Työ on fyysistä, joten hyvä kunto on tärkeää. Edellytämme voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, täysi-ikäisyyttä sekä suullista suomen kielen taitoa. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus ovat plussaa, sillä työkohteet voivat olla vaihtelevia. Aikaisempi kokemusta esimerkiksi erilaisten koneiden ajamisesta katsotaan hakijan eduksi. 

Tarjoamme sinulle:
Tarjoamme mielekkäät ja vaihtelevat työtehtävät sekä palkkauksen kokemuksen mukaisesti. Lisäksi saat meiltä kestävät ja mukavat työvaatteet koko työsuhteesi ajalle. Välittävä ja sydämellinen HR-tiimimme on aina työsi tukena. 

Työt alkavat sopimuksen ja asiakasyrityksen tarpeiden mukaan keväällä 2020. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana, joten haethan tehtävään pikaisesti!

Lisätietoja tarvittaessa:
HR-koordinaattori Nenna Rissanen
nenna.rissanen@workpower.fi

Avainsanat: viherrakentaminen, vihertyöt, viherrakentaja, rakennusala, Helsinki, Espoo, Vantaa