Vihertyönjohtaja
Wippii Work

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.4.2018

Haemme asiakkaallemme osaavaa ja ammattitaitoista vihertyönjohtajaa!  

Asiakkaamme päätoimialana on pihasuunnittelu, pihakonsultointi ja viherrakentaminen. Pihojen erilaiset puutarhurin ammattitaitoa vaativat pihanhoitotyöt kuuluvat myös heidän palveluunsa. Viherrakennus ja puutarhan hoitotyöt keskittyvät Länsi-Uudenmaan, Salon ja Espoon seudulle.

Vihertyönjohtajan työ pitää sisällään mm. Töiden suunnittelun ja aikataulutuksen, hankinnat sekä  työnjohdon työkohteessa. Hän osallistuu myös itse töiden toteutukseen yhdessä muun tiimin kanssa. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvää organisointikykyä, erinomaista asiakaspalveluasennetta sekä hyviä tiimityöskentelytaitoja. Hakemallamme henkilöllä tulisi olla  tehtävään soveltuva koulutus esim. Hortonomi, puutarhuri tai vastaava.

Eduksi katsomme, jos sinulla on aikaisempaa kokemusta työnjohtotehtävistä tai arboristin koulutus. Nämä eivät kuitenkaan ole pakollisia menestyäksesi tässä tehtävässä. Työvuorot sijoittuvat arkipäiviin klo. 7-15 välille ja työkohteet sijaitsevat Länsi-Uudenmaan alueella. Sinulla on mahdollisuus liikkua työkohteisiin yrityksen autolla, joten ajokortti tulisi olla suoritettuna.

Työt alkavat mahdollisimman pian heti sopivan ehdokkaan löydyttyä ja jatkuvat aina marraskuulle asti. Jos kuitenkin omaat kokemusta myös vihersuunnittelun puolelta niin töitä on mahdollisesti tarjolla myös sesongin jälkeenkin.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn asiakkaallamme, jossa sinun on mahdollisuus päästä kehittämään omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi.

Mikäli kiinnostuit niin jätäthän hakemuksesi pikimmiten Wippii Workin kotisivujen kautta, sillä aloitamme haastattelut jo hakuajalla. Täytämme paikan heti sopivan hakijan löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa

Henkilöstökonsultti Julia Laakso p. 040 724 0808 tai julia.laakso@wippiiwork.com

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1123113
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 22.4.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Uusimaa, Espoo, Karjalohja, Lohja