(Poistunut julkaisusta)

Vastaava työnjohtaja, maarakennus
Aalto Henkilöstöpalvelut

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.2.2020

Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Olemme osa kansainvälistä OTIGA Groupia ja yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä.

Toimeksiantajamme on vakavarainen maa- ja talorakentamisen yhtiö, jonka asiakaskunta koostuu pientalorakentajista rakennusyrityksiin ja julkiseen sektoriin. 

He hakevat kauttamme VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA Etelä-Savon alueelle maarakennuspuolen tehtäviin.

Työkohteita ovat mm. rakennusten ja pihojen pohja- ja perustustyöt, vesi- ja viemäröintihuoltoon liittyvät sekä liikennealueiden rakennusprojektit, erikokoiset siltatyömaat, ympäristön maisemointiprojektit jne.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
- soveltuvaa yhdyskuntatekniikan tai rakennustekniikan koulutusta
- vähintään 5 vuoden työkokemusta maarakennustyömaaprojektien hoidosta ja esimiestyöstä
- vastuullista ja ahkeraa työotetta, kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin
- ongelmanratkaisukykyä, paineensietokykyä
- hyviä vuorovaikutus- ja it-taitoja

Asiakkaamme tarjoaa
- monipuolisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä
- toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen
- osaavan ja luotettavan yrityksen, jossa työskennellä
- kilpailukykyisen palkkauksen

Henkilö rekrytoituu suoraan asiakasyrityksemme palvelukseen. Tehtävän aloitus sopimuksen mukaan.

Kiinnostuitko? Mikäli olet etsimämme henkilö, täytä ystävällisesti sähköinen hakulomakkeemme. Muistathan liittää mukaan CV:si. Aloitamme potentiaalisten hakijoiden haastattelut ennen hakuajan umpeutumista.

Lisätietoja tehtävästä antaa Pirjo Häyhä-Salovaara, puh. 0400 728 748, pirjo.hayha-salovaara@aaltovoima.fi

Tutustuthan Aaltovoiman vinkkipalkkio- ja suositteluvideoihin.

https://youtu.be/LyNsUc_NyWA

https://youtu.be/TFjqszrbhfY


Löydät meidät myös Facebookista

www.facebook.com/aaltovoima

Säilytämme henkilötietoja niin kauan kuin se on rekrytointiprosessin, työnhakijalle tai työnantajalle tarjottavien palvelujen kannalta tarpeen. Säilytysajassa huomioidaan voimassa olevan lainsäädännön määräykset.