Vastaava asiantuntija, työllisyyden ja kotoutumis, 2 paikkaa, Vantaan kaupunki, Vantaan kaupunki
Tietoa tehtävästä
Vantaan kaupunki, Kaupunkistrategia ja johto, Työllisyyden ja kotoutumisen palvelualue
Vantaan kaupunki
Vernissakatu 1, 01300 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 28.10.2024 tai sopimuksen mukaan
Kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan. Rekrytoinnissa käytetään anonyymin rekrytoinnin menetelmää. Anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksesta on poistettu kaikki henkilöön viittaava tieto, minkä ansiosta hakija pysyy nimettömänä työhaastatteluun saakka. Ethän tuo hakemuksessasi esiin henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi perhetilanteesta, terveydentilasta, iästä tai sukupuolesta. Haethan paikkaa vain sähköisesti.
Tarjoamme näköalapaikan uusien työllisyyden ja kotoutumisen palveluiden toteuttamiseen ja uuden yksikön toiminnan kehittämiseen. Vastaavana työllisyyden asiantuntijana pääset rakentamaan Vantaan kansainvälisten asiakkaiden palveluita. Odotamme sinulta vastavuoroisesti asiakaslähtöistä ja ratkaisukeskeistä työotetta, vahvaa työllisyyden - ja kototutumisen lainsäädännön tuntemusta, maahanmuuttopolitiikan - ja työmarkkinoiden kehityksen seuraamista sekä tietoisuutta työvoiman liikkuvuudesta ja -tarpeista.
Tavoitteemme on edistää vantaalaisten kestävää kotoutumista ja työllistymistä. Meille on tärkeää huolehtia siitä, että maahanmuuttaneilla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan, kehittää osaamistaan ja saavuttaa taloudellista itsenäisyyttä. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa tarjoamme palveluita, joiden avulla tämä mahdollistuu.
Vastaavana kotoutumisen tai vastaavana palveluasiantuntijana olet osa asiakkuuspäällikön johtamaa tiimiä, jonka muut jäsenet koostuvat palveluesihenkilöistä ja vastaavista asiantuntijoista. Vastaat työvoima- ja kotoutumispalveluiden lainsäädännön mukaisen asiakaspalveluprosessin toteuttamisesta ja omalta osaltasi perehdytysohjelmien suunnittelusta ja -toteutuksista. Toimit palveluesihenkilöiden ja asiakaspalvelutiimien tukena erityisesti työllisyyden ja kotoutumisen lakisääteisten tehtävien hoitoon liittyvissä kysymyksissä. Tunnet asiakassegmentoinnin perusteet ja osaat hyödyntää osaamistasi yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävässä palvelukehitystyössä. Olet mukana arvioimassa olemassa olevien palveluiden vaikuttavuutta ja kehittämässä vaikuttavuuden mittaristoa. Vastaat yhteistyössä tehtävästä poikkihallinnollisten teemojen koordinoinnista työllisyyden ja kotoutumisen palveluissa ja teet aktiivisesti yhteistyötä paikallisissa, kansallisissa tai kansainvälisissä verkostoissa.
Vastaavan palveluasiantuntijan päävastuualue liittyy monikielisten alkupalveluiden tukemiseen. Monikieliset alkupalvelut pitävät sisällään KV-asiakkaiden neuvontapalvelut ja alkukartoituspalvelut. Asikkaita ohjataan ja autetaan sekä työllisyyteen, osaamisen kehittämiseen että kototumisen edistämiseen liittyvissä kysymyksissä ja palvelutarpeen kartoituksessa.
Vastaavan kotoutumisen asiantuntijan päävastuu alue liittyy työvoiman ulkopuolisten ja muiden kotoutumispalveluiden palvelukokonaisuuden tukemiseen ja kehittämiseen.
Molempien vastuualueiden asiakkaina ovat kaikki Vantaalle muuttavat ja Vantaalla jo asuvat kotoutumisen ja työllisyyden palveluita tarvitsevat.
Teemme laaja-alaista yhteistyötä muun muassa erilaisten järjestöjen, kaupungin muiden toimijoiden, oppilaitosten, yhdistysten ja yritysten kanssa. Päämääränämme on vaikuttavien palveluiden kehittäminen, Vantaalle muuttavien KV-osaajien saavuttaminen ja että asiakkaamme kokevat itsensä tervetulleeksi. Oletko sinä valmis tekemään tästä totta?
Tule ja löydä oma paikkasi moninaisesta työyhteisöstämme!
Haastattelut pidetään 29.-30.10.2024 välisenä aikana.
Vantaa on eteenpäin katsova kaupunki. Kaupungin kasvu jatkuu, ja lähivuosina Vantaa toteuttaa isoja elinvoimaa lisääviä investointeja. Työvoimapalveluiden siirtyminen valtiolta kuntiin avaa uusia mahdollisuuksia Vantaalle vaikuttaa kaupungin työllisyyteen ja lisätä alueemme elinvoimaa ja hyvinvointia. Vantaalaisten asukkaiden nopeampi työllistyminen ja kotoutuminen ovat kaiken tekemisemme ytimessä.
Niin vantaalaiset työnhakijat, työnantajat, kuin alueelle muuttavat uudet asukkaatkin löytävät sujuvasti meidät ja voivat luottaa siihen, että kaiken tekemisemme ytimessä on tehokas työnvälitys.
Vahvistamme asukkaidemme mahdollisuuksia kouluttautua ja kehittää osaamistaan työelämän tarpeisiin. Tuemme Vantaalle muuttavien kotiutumista ja polkuja työllisyyteen. Tarjoamme paikallisille työnantajillemme täyden palvelun paketin osaavien tekijöiden löytämiseen.
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva korkeakoulututkinto
Luemme eduksi:
- Vahvan kotoutumisen ja työllisyyden lainsäädännön tuntemuksen, erityisesti työttömyysturva-asiat
- Vahvan kokemuksen työllistymistä edistävistä palveluista ja palveluihin vaikuttavan lainsäädännön tuntemuksen
- Vaikuttavat vuorovaikutustaidot
- Kokemuksen kansainvälisestä, kansallisesta ja paikallisesta verkostomaisesta yhteistyöstä
- Kokemuksen moninaisessa työyhteisössä ja verkostoissa toimimisesta
- Monivuotisen työkokemuksen kehittämistyöstä ja perehdyttämisestä
- Kokemuksen digitaalisten työkalujen ja toimintatapojen hyödyntämisestä
- Ymmärryksen yritysten roolista kotoutumisessa
Emme edellytä kokemusta kaikista edellä mainituista asioista, kokonaisuus ratkaisee.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti
Palkkaus: 3400 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Työpaikkojen lukumäärä: 2
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Tehtävään liittyvät kyselyt voit toimittaa osoitteeseen
rekrytointi@vantaa.fi, josta ne ohjataan rekrytoivalle esihenkilölle.
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta

Palkkaus
Aikapalkka
Tietoa työnantajasta
Meillä pääset rakentamaan kukoistavaa yhdyskuntaa kannustavassa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä. Olemme tunnettuja siitä, että kokeilemme rohkeasti uusia työ- ja toimintatapoja − meillä jokainen voi työssään vaikuttaa kaupungin kehittymiseen. Liity joukkoon!
Tutustu työnantajan yrityssivuun
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/vantaan-kaupunki/0124610-9