(Poistunut julkaisusta)

Varhaiskasvatuksen opettaja, Vaaralanpuiston päiväkoti
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.7.2019

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus
VAARALANPUISTON PÄIVÄKOTI

HARJUNREUNA 23, 01230 VANTAA

Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2019 tai sopimuksen mukaan - 


Hei, sinä varhaiskasvatuksen ammattilainen! 

Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa Vaaralanpuiston päiväkotiin.

Tule työskentelemaan lokakuussa 2017 valmistuneeseen design-päiväkotiin!

Päiväkodissa toimitaan työpareittain esteettisesti kauniissa ympäristössä. Tilamme on suunniteltu työpari-työskentelylle. Työpareja on Vaaralanpuistossa kaikkiaan yhdeksän kappaletta.  Työpaikkasi sijaitsee Villiniitty-nimisessä pesässä, jossa työskentelee kaksi työparia. 

Tarjoamme mukavan ja mukaansa tempaavan työyhteisön sekä viihtyisän oppimisympäristön.

Talomme sijaitsee maamerkkinä keskellä rauhallista omakotialuetta. Päiväkotiin on hyvät kulkuyhteydet esim. junaradalta.


Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Pääset myös vaikuttamaan esimerkiksi johtoryhmän kautta. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Varhaiskasvatuksen opettajana ja varhaiskasvatuksen erityisopettajana saat itsellesi mm. vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Meillä Vantaalla on tarkistettu varhaiskasvatuksen opettajan palkkoja ja palkat ovat nousseet 1.1.2019 alkaen. Vantaa maksaa myös muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 e, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita. Lue lisää täältä.

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja Sari Ikonen-Polamo 

050570 5948

sari.ikonen-polamo@vantaa.fi


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.