Varhaiskasvatuksen opettaja, sijaisuus, Ilvespuiston päiväkoti
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.7.2019

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus
Ilvespuiston päiväkoti

Ilvestie 2, 01450 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 01.10.2019 tai sopimuksen mukaan - 31.05.2020


Hei sinä innostunut varhaiskasvatuksen opettaja, tervetuloa tiimiimme!

Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa Ilvespuiston päiväkotiin. Ilvespuiston päiväkoti sijaitsee Leppäkorvessa, noin kilometrin päässä Korson keskustasta ja juna-asemalta. Alue on rauhallista pientaloaluetta, jonne pääsee aivan viereen bussilla Helsingistä, Tikkurilasta ja Korsosta. Alue tarjoaa vaihtelevan oppimisympäristön ja lähellä on muun muassa hyvät mahdollisuudet liikuntaan ja metsäretkille. Viljelemme kesäisin yhdessä lasten ja vanhempien kanssa sekä käytämme ulkoillessamme monia ympärillä olevia leikkipuistoja oman pihamme lisäksi.

Päiväkodissamme on seitsemän lapsiryhmää. Ensi syksynä talossa toimii kaksi alle 3-vuotiaiden, kolme 3-5-vuotiaiden ja kaksi esiopetusryhmää, joissa myös 5 -vuotiaita. Nyt haemme varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen toimeen alle 3 -vuotiaiden ryhmään. Työkavereiksi saat iloisen, yhteistyökykyisen ja kehittämishaluisen, lasta ja lapsuutta kunnioittavan sekä positiivisuutta korostavan joukon alan ammattilaisia. Tästä joukosta nimeämme sinulle myös mentorin, jolta saat tukea työssäsi.

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Pääset myös vaikuttamaan esimerkiksi johtoryhmän kautta. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Varhaiskasvatuksen opettajana saat itsellesi mm. vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Meillä Vantaalla on tarkistettu varhaiskasvatuksen opettajan palkkoja ja palkat ovat nousseet 1.1.2019 alkaen. 


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus).

Luemme eduksi: 

  • sitoutumisen pienryhmätoimintaan ja lapsen kehityksen tukemiseen positiivisin keinoin
  • sitoutumisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin
  • esiopetuspätevyyden 
  • erityispedagogiikan ja suomi toisena kielenä opetuksen osaamisen ja/tai kiinnostuksen siihen sekä halun kehittää toimintaa

Työssä auttaa hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ryhmänhallintataidot sekä iloinen ja positiivinen asenne lapsen kohtaamisen ja kasvatuskumppanuuden hengessä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja, Liukko Minna
P. 0405269422
minna.liukko@vantaa.fi
Tavoitettavissa arkisin 19.8.2019 lähtien klo 9-15

Päiväkodin varajohtaja Kristiina Linna-Kanto
5.-16.8.2019 klo 12.30-14

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1285709
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 23.8.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa