Varhaiskasvatuksen opettaja, Painiityn päiväkoti
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 8.4.2021

Oletko erityisesti kiinnostunut pienempien pedagogiikasta? Onko sydäntäsi lähellä liikunta ja leikki? Tule meille opettajaksi!

Painiityn varhaiskasvatusyksikön muodostaa kaksi vierekkäin olevaa 6-ryhmäistä rakennusta. Rakennukset ovat valmistuneet v. 2015 ja 2019. Päiväkotimme sijaitsee uudella Painiityn asuinalueella lähellä Helsingin rajaa, hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Painiityntieltä kulkee suora bussiyhteys Leppävaaran juna-asemalle ja Konalasta on myös kävelymatka.

Ison työyhteisön ansiosta päiväkotimme vahvuus on kollegiaalinen tuki. Meillä opettajien pedagogisia keskusteluja vertaisryhmässä käydään joka toinen viikko ja tämä rakentaa yksikköömme vahvan pedagogisen pohjan. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat oman tiimisi pedagogiikan toteutumisesta yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Toimit myös tiimisi vetäjänä ja varhaiskasvatusyksikön johtajan pedagogisena työparina ja pääset toteuttamaan vahvaa ammattiosaamistasi yhdessä koko yhteisön kanssa.

Toiminnan keskiössä meillä ovat positiivinen pedagogiikka, leikki ja liikkuminen. Painiityn päiväkodissa on moderni toimintaympäristö ja upeat puitteet liikkumiseen. Kaikilta kasvattajilta odotamme kiinnostusta lasten liikunnallisten taitojen tukemiseen ja kehittämiseen sekä innokkuutta lasten päivittäiseen liikkumaan aktivoimiseen. Lähellä sijaitsevat metsät ja lähiliikuntapaikat ovat osa oppimisympäristöämme.

Toisten auttaminen ja kunnioittava vuorovaikutus luovat paitsi hyvän työilmapiirin, myös lapselle turvallisen ja hyvinvointia edistävän kasvuympäristön.


Työpaikan nimi: Painiityn päiväkoti
Työaika: 38h15min/vko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Haku täytetään heti soveltuvan hakijan löydyttyä.


Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää organisointikykyä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja havainnointikykyä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Henkilostoedut/Espoon_kaupungin_henkiloston_tyoterveysp(9536)

Arvostamme liikkumiseen innostavaa asennetta ja halua kehittää laadukasta varhaiskasvatusta yhdessä työyhteisön kanssa.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Olemme kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.
Haemme yli 900 varhaiskasvatuksen opettajan joukkoon uusia osaajia kehittämään uuttaa toimintaamme. Kehittämällä toimintamme valmistaudumme jo nyt lain mukaiseen henkilöstörakenteen muutokseen.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1442343
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo