(Poistunut julkaisusta)

Varhaiskasvatuksen opettaja, Painiityn päiväkoti
Espoon kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.9.2020

Oletko kiinnostunut erityisesti alle 3-vuotiaiden pedagogiikasta? Tässä sinulle mahdollisuus työskennellä kahden opettajan ja lastenhoitajan muodostamassa tiimissä!

Painiityn varhaiskasvatusyksikön muodostaa kaksi vierekkäin olevaa 6-ryhmäistä rakennusta. Rakennukset ovat valmistuneet vuosina 2015 ja 2019. Päiväkotimme sijaitsee Leppävaarassa uudella Painiityn asuinalueella lähellä Helsingin rajaa, hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Painiityntieltä kulkee suora bussiyhteys Leppävaaran juna-asemalle ja Konalasta on myös kävelymatka.

Ison työyhteisön ansiosta päiväkotimme vahvuus on kollegiaalinen tuki. Meillä opettajien pedagogisia keskusteluja vertaisryhmässä käydään joka toinen viikko ja tämä rakentaa yksikköömme vahvan pedagogisen pohjan.

Toiminnan keskiössä meillä ovat positiivinen pedagogiikka, leikki ja liikkuminen. Painiityn päiväkodissa on moderni toimintaympäristö ja upeat puitteet liikkumiseen. Kaikilta kasvattajilta odotamme kiinnostusta lasten liikunnallisten taitojen tukemiseen ja kehittämiseen sekä innokkuutta lasten päivittäiseen liikkumaan aktivoimiseen. Lähellä sijaitsevat metsät ja lähiliikuntapaikat ovat osa oppimisympäristöämme. Olemme mukana Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa.

Meille tärkeää on kaikkien sitoutuminen yhteisöllisyyteen. Toisten auttaminen ja kunnioittava vuorovaikutus luovat paitsi hyvän työilmapiirin, myös lapselle turvallisen ja hyvinvointia edistävän kasvuympäristön.

Tervetuloa mukaan kivaan työyhteisöön!

Työpaikan nimi: Painiityn päiväkoti
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus


Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää organisointikykyä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja havainnointikykyä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Henkilostoedut/Espoon_kaupungin_henkiloston_tyoterveysp(9536)

Arvostamme liikkumiseen innostavaa asennetta ja halua kehittää laadukasta varhaiskasvatusta yhdessä työyhteisön kanssa.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Olemme kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.
Haemme yli 900 varhaiskasvatuksen opettajan joukkoon uusia osaajia kehittämään uuttaa toimintaamme. Kehittämällä toimintamme valmistaudumme jo nyt lain mukaiseen henkilöstörakenteen muutokseen.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!