Varhaiskasvatuksen opettaja, Kurjenpolven päiväkoti
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.3.2020

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Kurjenpolven päiväkoti

Lauhatie 19, 01300 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 01.08.2020 tai sopimuksen mukaan - 24.01.2021


Varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus Kurjenpolven päiväkodissa Tikkurilan Viertolassa.

Kurjenpolven päiväkoti on toiminut vehreällä puutarhatontilla jo vuodesta 1990 hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kurjenpolven työyhteisöön kuuluu Kurjenpolven ja Kukkopillin päiväkodit. Kurjenpolven päiväkodissa on viisi lapsiryhmää ja Kukkopillin päiväkodissa on kaksi ryhmää. Molemmista päiväkodeista on kävelymatka lähiluontoon, kulttuuripalveluihin ja liikuntapaikkoihin. Haettavana oleva varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus sijoittuu Kurjenpolven päiväkotiin. Valitun ryhmässä noudatetaan uutta henkilöstörakennetta.

Haemme ammattitaitoiseen ja kehittyvään työyhteisöömme varhaiskasvatuksen opettajaa, joka on aidosti ja kiireettömästi läsnä lapsen arjessa ja haluaa omalta osaltaan olla rakentamassa lapselle hyviä muistoja. Varhaiskasvatuksen ammattilaisena kuuntelet herkällä korvalla sekä lapsia että heidän huoltajiaan. Toivomme oman ja työyhteisön työn kehittämisen ja arvioinnin olevan tärkeä osa työtäsi. Meillä saat kehittää omaa ammatillista osaamistasi yhdessä mahtavan työyhteisön kanssa.

Varhaiskasvatuksen opettajana olet osa päiväkotimme johtoryhmää ja osallisena pedagogisessa kehittämisessä ja päätöksenteossa.

Otamme huomioon opiskelun loppusuoralla olevat opiskelijat.

Tervetuloa meille – meillä on viihdytty!


Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Pääset myös vaikuttamaan esimerkiksi johtoryhmän kautta. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto.  Varhaiskasvatuksen opettajana ja varhaiskasvatuksen erityisopettajana saat itsellesi mm. vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle.

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 e, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha kokeilu koskee vakituisia työsuhteita ja on voimassa 31.12.2020 saakka.

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Luemme eduksi: Kieli- ja kulttuuriosaamisen

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2550,34 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja Marttinen Marjo

0503146327

marjo.marttinen@vantaa.fi


Tavoitettavissa Arkisin klo 9-15


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1352700
  • Tehtäväalue: Koulutus/opetus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 17.4.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa