(Poistunut julkaisusta)

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Purolan päiväkoti
Espoon kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.8.2020

Kiinnostaisiko sinua työskentely pienessä kodikkaassa Purolan päiväkodissa kahden varhaiskasvatuksen opettajan kanssa 1-4 -vuotiaiden lasten parissa?

Toimimme lasten kanssa yhdessä ihmetellen, pohtien ja keskustellen. Pienryhmätyöskentely antaa lapselle hyvän mahdollisuuden tulla kuulluksi. Lasten ajatuksia ja ideoita hyödynnetään ryhmien toiminnan toteuttamisessa. Yhdessä toimiminen ja tekeminen on luonteva osa jokaista päivää. Yhdessä touhutessa kaikki lapset ja aikuiset tulevat tutuiksi luoden lapselle tutun ja turvallisen ilmapiirin.

Päivittäinen avoin ja keskusteleva yhteistyö vanhempien kanssa on tärkeä osa lapsen hyvän päivän rakentamista.


Työpaikan nimi: Purolan päiväkoti
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää organisointikykyä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja havainnointikykyä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Henkilostoedut/Espoon_kaupungin_henkiloston_tyoterveysp(9536)

Arvostamme iloista, positiivista asennetta sekä halua kehittää laadukasta varhaiskasvatusta.

Purolan päiväkoti sijaitsee Mankkaan koulujen välissä, luonnonkauniilla alueella, omassa rauhaisessa pihapiirissä.

Ympäristö tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan ja retkeilyyn. Viikoittaiset retket lähiympäristöön innostavat lapsia liikkumaan ja havainnoimaan ympäröivää luontoa. Kokemusten kautta opimme arvostamaan ja suojelemaan luontoa. Sisätilat ovat avarat, valoisat ja kotoisat.
Päiväkodissamme on hoitopaikkoja kahdessa ryhmässä 1-5-vuotiaille lapsille.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme toimia arvostettuna ja luotettavana varhaiskasvatuksen asiantuntijana, jonka toiminta perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin, positiivinen ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.
Tervetuloa osaavaan joukkoomme!