Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Taavinkylän lastentalo
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 22.12.2021

Haemme laaja-alaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa Taavinkylän lastentaloon. Tapiolan alueella sijaitsevassa päiväkodissamme toimii 6 lapsiryhmää. Henkilöstöömme kuuluu 9 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 6 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkotimme sijaitsee Mankkaalla keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä.

Kaikessa toiminnassamme edistämme kestävää kehitystä, ohjaten lapsia kohtuulliseen ja vastuulliseen elämäntapaan.

Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin.

Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuuluvat jokaisen työhön kiinteästi. Laaja-alaisen varkaiskasvatuksen erityisopettajana tehtävässäsi painottuu inklusiivinen varhaiskasvatus useamman toimipaikan tavallisissa lapsiryhmissä. Havainnoit toimintaa lasten tarpeiden tunnistamiseksi ja työskentelet lapsiryhmissä erityispedagogisia menetelmiä hyödyntäen. Lisäksi ohjaat ja konsultoit henkilöstöä lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tiukeen liittyvissä asioissa.Toimit myös asiantuntijana vastuualueesi varhaiskasvatusyksiköiden johtajien tukena. Laaja-alaisena varhaiskasvatuksen erityisopettajana osallistut tarvittaessa varhaiskasvatuksen opettajien työparina lasten varhaiskasvatussuunnitelmien ja lasten esiopetussuunnitelmien, pedagogisten arviointien ja selvitysten laadintaan.

Johtamisen hyveinä toteutamme erityisesti kuuntelevuutta ja keskustelevuutta ja hyvinvoiva yhteisö on yhteinen voimavaramme.

Työpaikan nimi: Taavinkylän lastentalo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Haku täytetään heti soveltuvan hakijan löydyttyä.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.

tai

Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.

Tehtävässä edellytetään erityispedagogiikan laaja-alaista osaamista, kykyä yhteistyöhön ja vuorovaikutustaitoja.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme empaattista, yhteistyökykyistä ja positiivisesti ajattelevaa ammattilaista.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme toimia arvostettuna ja luotettavana varhaiskasvatuksen asiantuntijana, jonka toiminta perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin, positiivinen ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!  

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1541153
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo