(Poistunut julkaisusta)

Varastotyöntekijäksi Mäntsälään
Barona Logistiikkaratkaisut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.7.2020

Etsit sitten lyhyt- tai pitkäkestoista työpaikkaa, meillä on sinulle ratkaisu!

Haemme työntekijöitä erilaisiin varastotehtäviin Mäntsälään ja haluamme juuri sinut meille töihin! Varastotehtävät pitävät sisällään esim. lajittelua, keräilyä tai lähettämön eri toimintoja. Järjestämme kaikkiin tehtäviin kattavan perehdytyksen, joten sinulla ei välttämättä tarvitse olla aiempaa kokemusta varastolta. Tsekkaa yllä olevalta videolta fiiliksiä työskentelystä varastolla ja Baronalla.

Milloin töitä tehdään?

Työpäivät sijoittuvat pääsääntöisesti arkeen, mutta töitä on mahdollista tehdä satunnaisesti myös viikonloppuisin. Töitä tehdään aamu- ja iltavuorossa klo 06-22 välisinä aikoina. Mahdollisuuksien mukaan voit työskennellä myös yövuorossa 22-06 välillä.

Työt on mahdollista aloittaa sopimuksen mukaan, esimerkiksi jo kesän aikana. Toivomme, että voisit sitoutua meihin vähintään vuoden loppuun asti. Mahdollisuuksien mukaan voimme tarjota myös pidempiaikaisia työpaikkoja, sillä logistiikka toimii vuoden ympäri!

Haluamme turvata terveytesi ja varmistaa yhdenvertaisen haastattelukokemuksen hakijoille myös koronaviruksen aikana. Niinpä Baronalle hakeminen on helppoa myös poikkeuksellisessa tilanteessa. Rekrytoinneissa hyödynnämme puhelimen lisäksi videokysymyksiä tai -haastattelua. Se on vaivatonta ja turvallista! Jätä hakemuksesi meille alla olevasta nappulasta!