(Poistunut julkaisusta)

Varastotyöntekijä
VMP Varamiespalvelu

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.11.2019
Toimenkuva
Hei, haemme varastotyöntekijää Järvenpäähän. Työ on kokoaikatyötä maanantaista perjantaihin. Työtä tehdään kahdessa vuorossa klo 7-15 ja 15-23, mutta sinulla tulisi olla kolmevuorotyövalmius ja -mahdollisuus yrityksen nopean kasvun vuoksi. Tehtävänkuvana on valmiiden tuotteiden keräily, toimitusten kuittaaminen tilausjärjestelmissämme sekä lähettämiseen liittyvät työt. Lisäksi päivittäiseen työhön kuuluvat saapuvan ja lähtevän tavaran hallinnointi, raportointi, varastopaikkojen ja -materiaalien hallinta sekä inventaariolaskenta. Toiminnan kontakteja työssäsi ovat yrityksemme tuotannon, hankinnan, myynnin sekä logististen toimijoiden edustajat.
Odotamme sinulta
Odotamme hakijalta kiinnostusta ja oma-aloitteisuutta varaston toimintoja ja työnkuvaa kohtaan paikoitellen nopeastikin muuttuvassa ja dynaamisessa ilmapiirissä.

Varastomme pääkieli on suomi, mutta myös englannin kielen taitoa tarvitaan päivittäin.

Eduksi on jos sinulla on kertynyt kokemusta trukilla ajosta ja sinulla on kertynyt jo jonkin verran työkokemusta varastotyötehtävistä.
Muut tiedot
Tässä mahdollisuutesi työllistyä kansainväliseen yritykseen.
Kesto
Noin neljä kuukautta
Lisätietoja
Oscar Smart, oscar.smart@vmp.fi, 040 307 5707
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 06.12.2019 mennessä.