(Poistunut julkaisusta)

Varastotyöntekijä
Tokmanni

Alkuperäinen julkaisupäivä 27.8.2018

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 175:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2017 Tokmannin liikevaihto oli 797 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Tokmanni tarjoaa tällä hetkellä useammalle varastotyöntekijälle töitä logistiikkakeskuksessaan Mäntsälässä. Työsuhteiden kesto on vuoden 2018 loppuun saakka, mahdollisesti pidempäänkin.

Varastotyöntekijän työtehtävä on logistiikkakeskuksessa erittäin tärkeä kokonaisuuden kannalta. Työntekijänä pääset ääniohjauksen avulla keräämään tuotteita myymäläkohtaisesti erilaisia trukkeja apuna käyttäen. Käy kurkkaamassa työntekijän kertomana työnkuvasta: https://youtu.be/xsthyqmEBPE

Logistiikka-alan koulutus ja aikaisempi työkokemus logistiikka-alan töistä katsotaan eduksi, mutta ne eivät ole välttämätön edellytys. Työhön saa kunnollisen perehdytyksen, joten tehtävät sopivat myös mm. alan vaihtoa harkitsevalle.

Toivomme sinulta kiinnostusta varaston työtehtäviä kohtaan, reipasta ja ahkeraa työotetta sekä vähintään 18 vuoden ikää. Tämän lisäksi myös hyvä fyysinen kunto on tarpeen, sillä yksi kerätty rullakko painaa noin 100-150 kg ja keräilijä kerää keskimäärin 30-35 rullakkoa päivässä.

Työ on 2-vuorotyötä, eli työtä tehdään pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin vuoroviikoin aamuvuorossa klo: 6-14 ja iltavuorossa 14-22. Satunnaisia lauantaipäiviä on myös työpäivinä.
 
Tokmanni tarjoaa mukavan työyhteisön ja hyvä henkilöstöedut, ja Tokmannilla panostetaan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen.

Haethan paikkaa nopeasti, sillä paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä! Virallinen hakuaika päättyy 16.9.2018.

Lisätietoja antaa Mira Romakkaniemi numerosta arkisin klo: 8-12 välisenä aikana numerosta 040 749 5749