Varainhankkijoita / Feissareita
Personalhuset

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.2.2018

Haluatko tehdä työtä, jossa pääset toimimaan arvojesi mukaisesti ja ehkäpä tekemään maailmasta himpun verran paremman? Meillä on sinulle työpaikka!

Haemme nimittäin FEISSAREITA hyväntekeväisyysjärjestön kummikampanjaan Vaasaan.

Feissarit työskentelevät tässä kampanjassa tiimeissä, joissa he kiertävät keskustelemassa asuinalueilla ja keskustassa hyvän asian puolesta. Tavoitteena on saada ihmiset sitoutumaan hyväntekeväisyysjärjestön kuukausilahjoittajiksi. Työtä tehdään arkisin joko klo 11 - 17 tai klo 15.30 - 20.30. Sinulle luvataan reilu palkka: 12 € tunnilta. Työ alkaa maalis-huhtikuussa 2018. Mahdollisuuksien mukaan työ voi jatkua myös kesätöinä aina syksyyn 2018 saakka.

Sinulla ei tarvitse olla työkokemusta varainhankinnasta, sillä tärkeintä on, että pidät ihmisten kohtaamisesta. Työkokemuksesta esimerkiksi myynti- tai markkinointialalta voi olla tässä työssä hyötyä. Rohkealla ja iloisella asenteella sekä onnistumisen halulla pääset pitkälle. Odotamme luonnollisesti, että arvomaailmaasi kuuluu mm. avoimuus, rehellisyys ja ihmisläheisyys.

Tarjoamme työn, jossa pääset työskentelemään hyvän asian puolesta huippujen työkavereiden kanssa. Saat tehtävään hyvän perehdytyksen.

Jos kiinnostuit, täytä hakemuksesi viimeistään 25.3.2018 oheisen linkin kautta. Toimi nopeasti, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla! Löydät meidät myös Facebookista: https://www.facebook.com/personalhusetfinland


Personalhuset Staffing Group on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavia henkilöstöpalvelualan yrityksiä. Meillä on yli 40 toimipaikkaa Pohjoismaiden alueella. Henkilöstövuokrauspalvelujen lisäksi tuotamme konsultointi- ja muutosvalmennuspalveluita sekä rekrytointipalveluita. Laatu ja innostus ovat olennainen osa palveluitamme, tapasit meidät sitten missä tahansa. Me haluamme olla ratkaiseva osa asiakkaidemme menestystarinaa! www.personalhuset.fi

 

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1097230
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 25.3.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vaasa