(Poistunut julkaisusta)

Valosuunnittelija
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.4.2018

Teatterikorkeakoulun opetusteatterin pääasiallisena tehtävänä on akatemian esitysten suunnittelun ja toteutuksen tukeminen pedagogiset ja tutkimukselliset tavoitteet huomioon ottaen. Tuotantoja ja erilaisia tapahtumia on 40–60 kpl vuodessa.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu hakee

Valosuunnittelijaa

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.  

Valosuunnittelija vastaa ensisijaisesti Teatterikorkeakoulun Kookos-kiinteistössä olevien valojärjestelmien ylläpidosta, kehittämisestä, käytön koordinoinnista ja opastuksesta sekä hankintojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Työhön sisältyy myös esitysten ja tapahtumien valaistusratkaisujen suunnittelua ja toteutusta. Valosuunnittelija opastaa ja perehdyttää eri alojen opiskelijoita ja muita toimijoita valojärjestelmien kanssa toimimisessa. Tehtävä sijoittuu valo- ja ääniryhmään, jossa toimii kolme valosuunnittelijaa.

Valosuunnittelijan tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa alan koulutusta sekä vahvaa kokemusta näyttämöesitysten valosuunnittelusta. Menestyäkseen työssä valosuunnittelijalla on oltava organisointikykyä ja suunnitelmallisuutta, tiimityöskentelykykyä ja joustavuutta. Työssä tarvitaan hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Eduiksi lasketaan AV- ja äänitekniikan alojen osaaminen, ajokortti sekä kokemus oppilaitosympäristössä työskentelystä.

Tehtävä täytetään 1.9.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön vaativuuskehikon tasoon 7, jolloin kokonaispalkka on 2 300–2 600 €/kk riippuen henkilökohtaisen suoritustason osuudesta.

Hakemus ja ansioluettelo toimitetaan yhtenä pdf-tiedostona osoitteeseen teak.kirjaamo(at)uniarts.fi viimeistään sunnuntaina 13.5.2018.

Lisätietoja

  • Jyri Pulkkinen, opetusteatterin johtaja, 050-5722 058, jyri.pulkkinen(at)uniarts.fi
  • Kaj Wager, tehostemestari, valo- ja ääniryhmän esimies, 0400-792011, kaj.wager(at)uniarts.fi
  • http://www.uniarts.fi/opetusteatteri