(Poistunut julkaisusta)

Valmistuspäällikkö / Teknikum-Yhtiöt Oy, Sastamala
MPS

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.6.2019

Teknikum-Yhtiöt on johtava pohjoismainen polymeeriteknologia-alan konserni, jonka ratkaisut auttavat asiakkaita ympäri maailmaa. Vuonna 2019 konsernin liikevaihtotavoite on yli 70 miljoonaa euroa ja työllistämme n. 700 henkilöä. Palvelusegmenttiimme kuuluvat kulutuksen ja korroosion suojaukseen liittyvät tuote- ja palveluratkaisut, nesteiden ja muiden materiaalien siirtoon suunnitellut teollisuusletkut ja letkuasennelmat sekä asiakaskohtaisesti suunnitellut ja valmistetut polymeerituotteet. Teknikum-konsernin asiantuntemus kattaa Suomen, Saksan, Venäjän, Kiinan ja Unkarin sekä jälleenmyyjiemme kautta koko maailman.
Lisätietoja: www.teknikum.com

Haemme nyt Sastamalaan

Valmistuspäällikköä

Tehtävässäsi vastaat Vammalan letkutehtaan osaston tuotantotuloksien ja -tavoitteiden saavuttamisesta sekä asiakastilausten toimittamisesta luvattuna aikana suunniteltujen kustannusten ja laatuvaatimusten mukaisesti.

Tärkeimmät vastuualueet tehtävässä ovat:

  • työturvallisuus ja sen kehittäminen
  • asiakaslupausten toteuttaminen
  • tuottavuuden seuranta ja jatkuva parantaminen
  • kapasiteetin tarpeen ennakointi ja joustavuuden varmistaminen
  • oman osaston henkilöstöesimiehenä toimiminen
  • päivittäisjohtaminen ja alhaalta ylös raportointi johtamistapana
  • tuotannon raportointi

Edellytämme kokemusta teollisuusyrityksen tuotannon esimiestehtävistä ja prosessimaisen tuotannon johtamisesta. Tehtävässä tarvitaan hyvää johtamistaitoa, yhteistyötaitoja sekä palveluhenkistä asennetta. Olet innostunut toiminnan kehittämisestä ja huolehdit omasta vastuualueestasi jämäkällä ja osallistuvalla otteella. Hallitset ERP-järjestelmän hyvin ja käsittelet excel-, power point- ja word-ohjelmia sujuvasti. Tehtävässä onnistuminen edellyttää riittävää englanninkielen osaamista. Valmistuspäällikkö raportoi tehdaspäällikölle.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän kansainvälisessä yrityksessä, jossa pääset kehittämään sekä yritystämme että itseäsi. Menestyksesi tukena on motivoitunut, ammattitaitoinen ja itseään kehittävä organisaatiomme.

Lisätietoja tehtävästä antavat Teknikumin tehdaspäällikkö Sanna Peltosuo puh. 050 521 0995 sekä 24.6.2019 alkaen myös MPS-konsultti Jarkko Sipiläinen puh. 040 700 8161.

Täytä hakulomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan CV ja hakemuksesi hakupainikkeen kautta 30.6.2019 mennessä.