Valmentaja Vamos Lahteen
Tietoa tehtävästä
Haemme nyt valmentajaa määräaikaiseen ja osa-aikaiseen (80 %) tehtävään helmikuun 2025 loppuun:
Tervetuloa Vamos Lahteen!
Vamos on Diakonissalaitoksen monipuolinen palvelu 16–29-vuotiaille nuorille. Vamoksesta on kehitetty erityisesti koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten tarpeisiin vastaava kokonaisvaltainen palvelu, joka koostuu intensiivisestä yksilö- ja ryhmävalmennuksesta.
Toimintamme tavoitteena on nuorten hyvinvoinnin tukemisen ohella vaikuttaa siihen, nuoret löytävät oman väylänsä koulutukseen ja työmarkkinoille.
Etsimme valmentajaa ESR+ -rahoitteiseen Tie työhön - Way to Work -hankkeeseen (2024-2026). Hanke on käynnistynyt tammikuussa 2024 ja sitä toteutetaan Lahden lisäksi Espoossa ja Vantaalla osana paikkakuntien Vamos-toimintaa! Nyt avoimena oleva valmentajan tehtävä sijoittuu Vamos Lahden yksikköön, mutta työhön liittyy tiivis yhteistyö kaikkien hankkeen toteutuspaikkakuntien kesken.
Hankkeessa tavoitellaan erityisesti 18–35 -vuotiaita vieraskielisiä nuoria, jotka ovat valmistuneet ammattiin Suomessa tai kotimaassaan, mutta joilla on haasteita työllistymisessä ja jotka ovat työttöminä opintojen jälkeen.
Hankkeen tavoitteina on edistää kohderyhmän nuorten kestävää työllistymistä ja parantaa heidän työelämävalmiuksiaan. Hankkeessa kehitetään yhdessä kumppaniyritysten kanssa tapoja parantaa työnantajien valmiuksia rekrytoida ja perehdyttää vieraskielisiä työnhakijoita sekä räätälöidä erilaisia työn tekemisen mahdollisuuksia.
Valmentajan tehtävät:
Valmentajan pääasiallinen tehtävä on uusien yrityskumppanuuksien luominen ja vakiinnuttaminen Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueella toimivien yritysten kanssa. Tehtävänkuvaan kuuluu hankkeen toiminnasta ja siinä kehitetyistä malleista viestiminen yrityksille ja sidosryhmille. Valmentaja tukee muuta tiimiä yhteydenpidossa kumppaniyrityksiin. Lisäksi työhön kuuluu asiakastyötä, yhteiskehittämiseen osallistumista sekä tiedonkeruuta hankeraportointia ja arviointia varten.
Haluamme, että pääset loistamaan työssäsi! Odotamme sinulta:
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muu tehtävänkuvan hoitamiseen tarvittava osaaminen
- kokemusta yritysyhteistyöstä
- vahvaa viestintäosaamista
Lisäksi toivomme valmentajalta aktiivista ja itsenäistä työotetta, mutta myös kykyä tiimityöhön. Tehtävä edellyttää sujuvaa suomen kielen taitoa sekä monipuolisia vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Toivomme ymmärrystä työllisyyskentän muutoksista sekä aiempaa kokemusta yritysyhteistyöstä. Arvostamme kehittämismyönteistä työotetta, verkostoyhteistyötaitoja sekä kiinnostusta viestinnän toteuttamiseen!
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle turvallisen ja arvostavan työyhteisön.
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä hakemuksesi nyt! Teemme rekrytointipäätöksen heti sopivan henkilön löydyttyä. Haku päättyy 6.10.2024. Työ alkaa sopimuksen mukaan lokakuussa 2024.
Ensimmäiset haastattelut on mahdollista toteuttaa jo hakuaikana.
Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Tehtävässä on sopimuspalkka, noin 2700€-3000 €.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Diakonissalaitos on savuton ja päihteetön työpaikka. Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi.
Tutustu toimintaan nettisivuillamme: https://www.hdl.fi/way-to-work/
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Tiistaina 24.9.2024 klo 13-15 tai perjantaina 27.9.2024 klo 12-14
Projektipäällikkö Anne Kousa
050 431 8159
anne.kousa@hdl.fi
Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiö tarjoaa yhdessä tytäryhtiönsä Rinnekodit Oy:n kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Yleishyödyllisenä säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Olemme mukana myös koulutustoiminnassa.
Meillä työskentelee valtakunnallisesti 3400 työntekijää. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään tehtäväämme tukea kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Kaikessa mitä teemme, keskiössä on aina ihminen. #sydänmukana
Tietoa työnantajasta
Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla tuetaan kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Säätiön omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi Diakonissalaitos on mukana koulutustoiminnassa.
Yhdessä säätiökonsernin eri toimialat rakentavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Diakonissalaitos on vastuullinen työpaikka 3 400 ammattilaiselle, jotka tekevät työtä sydän mukana. Kaiken toiminnan keskiössä on ihminen.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/helsingin-diakonissalaitoksen-saatio-sr/0116480-8
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Valmentaja Vamos Jyväskylään
- Diakonissalaitos & Rinnekodit Perhepsykoterapeutti Psykotraumatologian keskukseen
Diakonissalaitos & Rinnekodit muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle