(Poistunut julkaisusta)

Vakuutusasiantuntija, Yle
Yleisradio

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.6.2019

Yle on julkisen palvelun mediayhtiö, joka palvelee kaikkia suomalaisia. Ylen tehtävä on tarjota kaikille yhtäläiset mahdollisuudet saada tietoa, kokea elämyksiä, viihtyä sekä sivistää ja kehittää itseään. Ylen arvot ovat luotettavuus, riippumattomuus ja ihmisen arvostaminen.  Yle on Suomen suurin luovan työn yhteisö ja työnantaja. 

Haemme riskienhallinnan ja turvallisuuden toimintoon Helsinkiin vakuutusasiantuntijaa. Tehtävä on uusi ja siihen kuuluvat Yleisradion vakuuttamisen prosessien ylläpitäminen ja kehittäminen, vakuutusten hallinta sekä vakuutuksiin liittyvän ohjeistuksen antaminen. Tehtäviin kuuluu mahdollisesti myös riskienhallinnan, turvallisuuden ja varautumisen tehtäviä valittavan henkilön työkokemuksen ja osaamisen mukaisesti.  

Odotamme sinulta kattavaa ja monipuolista työkokemusta yritystoiminnan vakuutuksista, tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää myös ruotsiksi ja englanniksi. Tehtävässä onnistuminen edellyttää oma-aloitteisuutta ja yhteistyöhakuisuutta. 

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen työn, mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa tehtäväsi mukana sekä osaavat työkaverit ja ammattimaisen työyhteisön.

Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva. Esitäthän palkkatoiveesi hakemuksen yhteydessä.

Hakijasta voidaan tehdä hänen suostumuksellaan turvallisuusselvityslain tarkoittama henkilöturvallisuusselvitys. 

Lisätietoja tehtävästä: Riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Marko Lavikkala, marko.lavikkala@yle.fi, p 0444 215 685, soittoajat perjantai 14.6. klo 12-13, maanantai 17.6. klo 9-11 ja torstai 20.6. klo 9-11.