(Poistunut julkaisusta)

Vahinkokäsittelijä
Fonum Oy Ab

Alkuperäinen julkaisupäivä 25.9.2018

ETSIMME VAHINKOKÄSITTELIJÖITÄ HELSINGIN PITÄJÄNMÄKEEN

 

Fonum on matkapuhelinten ja tablettien pikahuolto. Teemme yhteistyötä Suomen suurimpien vakuutusyhtiöiden kanssa. Tehtävämme on tehdä asiakkaiden arjesta mahdollisimman vaivatonta, johon olemme rakentaneet maailmanluokan asiakaslähtöisen palvelukonseptin. Vahinkokäsittelijänä tulet työskentelemään osana Fonumin vakuutustiimiä.

Työtehtäviisi kuuluu mm. vakuutusasiakkaiden vahinkokäsittely sekä tuki Fonum liikkeille aukioloaikojen puitteissa. Työajat painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin, joten työ soveltuu hyvin myös opiskelijalle. Hakijoilta odotamme oma-aloitteisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja, tietotekniikan perustaitoja sekä palavaa halua oppia uutta. Mobiililaitteiden tuntemus sekä kokemus järjestelmäpohjaisesta työstä katsotaan eduksi.

Tehtävässä onnistumiseksi saat kattavan koulutuksen, asianmukaisen palkkauksen ja mahdollisuuden työskennellä osana kasvavaa toimintaamme. Tarjoamme myös mahdollisuuden edetä urallasi.

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus otsikolla Työhakemus Vahinkokäsittelijä osoitteeseen janne-pekka.piispanen@fonum.fi.

Haku on avoinna toistaiseksi ja päättyy heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Lue lisää Fonumista ja uratarinoita osoitteesta https://fonum.fi/rekry/uratarinoita

TIEDOT:

Työtehtävä: Vahinkokäsittelijä

Tarve: Kaksi (2) työntekijää

Sijainti: Helsinki, Pitäjänmäki

Hakuaika: toistaiseksi, sopivan henkilön löydyttyä

Haastattelupäivä: Haastatteluihin sopivien henkilöiden löydyttyä

Lisätiedot: Janne-Pekka Piispanen, 020 1321 493 (klo 8-16)

Hakemukset: Osoitteeseen janne-pekka.piispanen@fonum.fi otsikolla Työhakemus Vahinkokäsittelijä

 

Rakkaudesta pieneen meisseliin!