(Poistunut julkaisusta)

Uraansa aloitteleva rakennusaputyöntekijä
WorkPower Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.1.2021

Välitämme monipuolisia mahdollisuuksia. Hae meille ja opi rakennusalaa käytännössä!

Rakennusaputyöntekijänä pääset työskentelemään monipuolisesti eri vaiheissa olevilla uudis- ja saneerauspuolen työmailla. Työtehtäväviin kuuluu pääosin kanto- ja raivaustyöt, mutta kokemuksen karttuessa pääset tekemään koko ajan monipuolisempia tehtäviä kokeneempien kavereiden opastamana. Hyvän työasenteen lisäksi työllistymisen edellytyksenä on voimassa oleva työturvallisuuskortti. Mikäli et vielä omista korttia tai on se päässyt umpeutumaan, kurkkaa avoimet korttikurssit täältä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan, ja tarkemman aloitusajankohdan voimme sopia paremmin etähaastattelussa. Rakennustyömaalla työskennellään normaalisti ma-pe klo. 7-15.30. Palkan maksamme rakennusalan TES mukaan, matkakorvauksineen. 

WorkPower on alalla jo miltein kaksi vuosikymmentä vaikuttanut tunnettu ja luotettava henkilöstöpalvelualan yritys. Tällä hetkellä työllistämme noin 200 rakennusalan tekijää Pirkanmaan alueella. Joukkoomme kuuluu mm. aputyöntekijöitä, rakennussiivoojia, kirvesmiehiä sekä putki-, ilmastointi- ja sähköasentajia. Tarjoamme kattavat perehdytykset kaikille työntekijöillemme, ja laadukkaat työvarusteet saat kainaloosi heti sopimusten teon yhteydessä. Tampereen toimistollamme työskentelee välittävä ja ammattitaitoinen raksatiimi, joka on tukenasi kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa. Meidän työntekijämme nauttivat myös raskasta arkea mukavasti tasapainottavista työsuhde-eduista! 

Yhdellä hakemuksella ja haastattelulla pääset mukaan moniin eri valintaprosesseihin!

Lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta tai suoraan verkkosivuillamme.

Lisätietoja: HR-koordinaattori Jasmi Hietanen, p. 040 646 2426

Avainsanat: avoimet työpaikat, rakennusala, rakennusmies, rakennusapumies, Tampere, Pirkanmaa