Työpäällikkö
Värväämö Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 19.6.2018

 

Fira on uuden ajan rakennusliike, jonka ihmiset luovat. Vuonna 2002 perustetussa yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä 350 raudanlujaa ammattilaista. Etsimme nopeasti kasvavaan jengiimme lisää tekijöitä, jotka tahtovat viedä sekä omaa että muiden tekemistä yhdessä eteenpäin. Meillä on vauhdikas ja avoin työyhteisö, jossa ei tyydytä vanhaan. Haluamme olla rakennusalan rohkea suunnannäyttäjä nyt ja tulevaisuudessa. Haemme työmaillemme, erityisesti pääkaupunkiseudulle, uudis- ja korjauskohteisiin ammattitaitoisia

Työpäälliköitä

Odotamme vankkaa rakentamisen ammattiosaamista yhdistettynä asiakaspalvelulähtöisyyteen ja tahtoon kasvaa ammattilaisena, sekä kykyyn kehittää yritystä eteenpäin. Voit olla pitkän linjan kokenut ammattilainen tai nuori ja nälkäinen tulevaisuuden lupaus.

Työpäällikkönä vastaat projektien myynnistä ja läpiviennistä tuloksellisesti. Onnistunut liiketoiminta tarkoittaa meille sekä taloudellista onnistumista että ylivertaista asiakaskokemusta. Samalla toimit yhteisön aktiivisena jäsenenä, haluat kehittää itseäsi ja omia tiimiläisiä sekä miettiä fiksumpia tapoja liiketoiminnan toteuttamiseen.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa rakennusalan koulutusta (diplomi-insinööri, rakennusinsinööri, rakennusmestari tms.) ymmärrystä/kokonaisnäkemystä työmaaprojektien johtamisesta; täsmällistä, vastuullista ja ahkeraa työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tietomallipohjaisten työkalujen käyttötaito katsotaan eduksi, kuten myös laatu- ja kustannustietoinen toimintatapa sekä asiakaspalvelulähtöisyys.

Tule mukaan rakennusalan huippujengiin, jossa ravistellaan rakennusalaa yhdistämällä digitaalisuus ja yhdessä tekeminen. Meillä pääset uudistamaan rakennusalaa osaavassa porukassa, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Pääset vaikuttamaan ihmisten arkeen – koteihin ja rakennettuun ympäristöön. Me uskomme, että fiksumpi yhteiskunta rakennetaan yhdessä.

Fira ja Värväämö Oy löivät kättä päälle ja työskentelevät yhdessä kohti rakennusalan parempaa huomista. Lähetä CV https://www.varvaamo.fi/tyopaikat/tyopaallikko-2-paikkaa/318039/ -linkistä tai sonja.vainio@varvaamo.fi . Voit myös soittaa Sonjalle p. 040-508 5162. Ajalla 9.7.-27.7. kyselyihin vastaa Juho Palosaari (juho.palosaari@varvaamo.fi) tai p. 050-514 9958.

 

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1148122
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki, Uusimaa, Espoo, Vantaa