(Poistunut julkaisusta)

Työnohjaaja, logistiikka
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.6.2020

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Toisen asteen koulutus
Vantaan ammattiopisto Varia

Rälssitie 13, 01530 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.08.2020 tai sopimuksen mukaan - 


Haemme joukkoomme varastoalan osaajaa työnohjaajajaksi logistiikkaan, Aviapoliksen toimipisteeseen.

Työnohjaajan tehtäviin kuuluu logistiikan opiskelijoiden opetustyön tukeminen erilaisissa oppimisympäristöissä. Logistiikassa tällaisia ympäristöjä ovat esimerkiksi varastohalli ja työsali.

Työnohjaaja työskentelee yhteistyössä opetushenkilöstön sekä muiden sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa ja huolehtii myös määritellyistä oppimisympäristöjen ylläpidosta, turvallisuudesta ja opetusmateriaalin tilaamisesta.

Odotamme sinulta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, sujuvaa suomen kielen taitoa, tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja sekä kokemusta erilaisista varastohallintajärjestelmistä. 

Vantaan kaupungilla työskentelee yhteensä lähes 11000 eri alojen ammattilaista. Meistä noin puolet on töissä opetus- ja kasvatustehtävissä, kolmannes hoito- ja hoiva-aloilla sekä loput teknisissä tehtävissä ja hallinnossa. Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa:

  • avoimen työilmapiirin
  • mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja
  • vastuullista työtä, jota ohjaavat suunnitelmallisuus ja selkeät tavoitteet


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Opetus- ja palvelutoimintaan soveltuva vähintään toisen asteen tutkinto

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Usean vuoden kokemusta varaston eri työ- ja esimiestehtävistä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan 


Yhteystiedot:

Osaamispalveluesimies
Rautjoki Marko
0458666263
marko.rautjoki@vantaa.fi
Tavoitettavissa arkisin klo 8.00 -16.00

Osaamispalveluesimies
Matti Hallikainen
040-1824 668

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.