Työnjohtoharjoittelija, Vt 3 Hämeenkyrönväylä
Destia Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 13.1.2022

Haluatko liittyä joukkoomme rakentamaan huomisen infraa?

Haemme työnjohtoharjoittelijoita väylä- ja siltarakentamiseen Vt 3 Hämeenkyrönväylän STk -hankkeelle kesäksi 2022.

Mitä tarjoamme

Destia kasvattaa itsestään strategian mukaisesti vahvempaa kaupunkikehittäjää muuttuvassa ja entistä vaativammassa toimintaympäristössä. Kasvumatkaamme tarvitsemme oppimiskykyisiä harjoittelijoita mukaan joukkoomme, ketkä pääsevät kasvamaan alan ammattilaisiksi.

Työnjohtoharjoittelijana pääset oppimaan yllämainittujen tehtävien lisäksi myös työnjohdon tehtäviä. Tehtävään kuuluu alihankintojen sekä omien resurssien johtamista, työnsunnittelua, erilaisia tarkastuksia sekä erilaisiin sopimusmalleihin tutustumista. 

Hämeenkyrönväylän harjoittelijana sinulla on mahdollisuus päästä isolle työmaalle monipuolisten infratöiden pariin. Hanke sisältää muun muassa 11 kappaletta siltoja, noin 10 kilometriä 4-kaistaista valtatietä ja lisäksi muita väylä sekä monipuolisia pohjanvahvistuskohteita. Urakkamuoto on mallia STk, eli suunnittele- ja toteuta urakka kehitysvaiheella. Pääset näköalapaikalta kokemaan suuren projektin toiminnan sekä mielenkiintoiset työtehtävät. Rakentamiseen liittyvien toimintatapojen (tekniikka, laatu sekä ympäristö) kehittäminen on hankkeessamme tärkeää. Destialla sinua odottaa myös välittävä ja kannustava työilmapiiri, jossa työkaverit pystyvät tukemaan sinua ja töitä tehdään rehdillä meiningillä. 

Työt alkavat toukokuun alussa ja kestävät elokuun loppuun asti tai sovitun mukaisesti. Toimipisteesi sijaitsee Hämeenkyrössä.

Odotamme sinulta

Rakennamme Destian menestyksen yrityskulttuurin ja ihmisten varaan ja siksi odotamme, että olet halukas sitoutumaan yhteisiin arvoihimmerehdisti, yhdessä, uudistuen ja menestyen

Odotamme, että olet opintojesi loppupuolella oleva AMK- tai DI -rakennusmestari/insinööriopiskelija. Aikaisempi kokemus työnjohtotehtävistä on positiivista, mutta meille on tärkeintä oikea asenne ja halu oppia uutta. Pätevyydet, kuten työturvallisuus-, tieturva-, hätä-EA ja tulityökortti katsotaan eduksi, mutta eivät ole pakollisia ja työnantaja järjestää ne sinulle tarvittaessa. Työn tekeminen edellyttää oman auton käyttöä.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä ja Destialla työskentelystä antaa työpäällikkö Topi Tapanainen, 040 865 0280 tai topi.tapanainen@destia.fi.

Hakeminen on helppoa

Hae tehtävää klikkaamalla työpaikkailmoituksen lopussa Hae tähän työpaikkaan. Hakeminen on tehty helpoksi; CV, nimi ja sähköposti riittää - toki mielellämme kuulisimme myös hakemustekstin muodossa, miksi tämä työ olisi sinulle mieluinen seuraava askel urallasi. Teemme valintoja sitä mukaa kun sopivia henkilöitä löytyy, joten älä jää miettimään liian pitkäksi aikaa!


Henkilöstöedut

Työn vastapainoksi, työssä viihtymiseksi ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi Destia tarjoaa työntekijöilleen mm. seuraavia etuja:

  • lounasetu
  • hammaslääkäri-, hieronta-, liikunta- ja kulttuurietu
  • työterveyshuollon laaja palvelutarjonta
  • lomaosaketarjonta
  • sairastuneen lapsen hoitopalvelut
Sijainti: Hämeenkyrö

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot