Työnjohtaja
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.5.2019

Lassila & Tikanojan Teollisuuspalveluiden Tornion yksikkö etsii vahvasti kasvavaan ja ammattitaitoiseen porukkaansa

 

TYÖNJOHTAJAA


vastaamaan itsenäisesti työnjohdon monipuolisista tehtävistä. Käytännössä johdat ryhmäsi työskentelyä tottuneella sekä johdonmukaisella esimiesotteella, ja tarvittaessa käärit myös itse hihat ja autat porukkaa käytännön työssä. Vastaat vastuualueesi palvelujen toimivuudesta sekä yksikön kehittämisestä. Lisäksi pidät aktiivisesti yhteyttä asiakkaaseen ja varmistat, että he ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on yksi tehtävän tärkeimpiä osa-alueita. Vastuullasi on myös hallinnollisia tehtäviä ja oman alueesi arjen sujuvuus, kuten esimerkiksi työvuorosuunnittelu ja ostolaskujen käsittely.

 

Saatat olla etsimämme henkilö jos omaat teknisen tutkinnon ja sinulla on aikaisempaa kokemusta työnjohtotehtävistä rakennus- tai teollisuuden alalta sekä prosessipuhdistuksen käytännön työkokemusta. Mikäli sinulla on kokemusta paperi- tai metalliteollisuudesta, saat siitä plussaa. Tehtävässä menestyminen edellyttää jämäkkää ja tuloshakuista työskentelytyyliä sekä organisointikykyä ja asiakaslähtöistä palveluasennetta.

 

Tarjoamme itsenäisen vastuualueen, huipputyökaverit sekä mahdollisuuden kehittää toimintaa ja laajentaa myös omaa osamista.


Kiinnostuitko? Älä siis epäröi, vaan ilmoita kiinnostuksesi täyttämällä hakemus mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 16.6.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1268742
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 12.6.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Rekrytointi Lassila & Tikanoja (offre30094343.9860 (a) lassila-tikanoja-oyj.contactrh.com)
  • Puhelin: +35810636111
  • Sijainti: Tornio