(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.6.2018

Ympäristöpalvelut toimialan visiona on tuottaa tehokkaasti ja turvallisesti palveluratkaisuja, jotka tuovat lisäarvoa asiakkaille. Lisäksi reagoimme nopeasti asiakkaidemme muuttuviin vaatimuksiin. Etsimme yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja siihen, miten jätteet hyödynnetään kustannustehokkaasti ja ympäristölle edullisesti. Ympäristönhuolto nivoutuu yhä tiiviimmäksi osaksi yleistä materiaalitaloutta, jossa kierrätyksen avulla säästyy neitseellisiä raaka-aineita. Lähivuosina meitä tarvitaan entistä enemmän, kun luonnonvarat hupenevat ja jätteiden kierrättäminen on entistä tärkeämpää. Tule mukaan joukkoomme, haemme

työnjohtajaa Ouluun

Toimit kuljettajien esimiehenä ja huolehdit palvelutuotannon toimivuudesta yhdessä toisten työnjohtajien kanssa. Vastaat arjen koitoksissa henkilöstöhallinnasta, työturvallisuudesta sekä toiminnan & laadun kehittämisestä ja seurannasta. Osaat viedä yksikön henkilöstöä eteenpäin kohti tavoitteita johdonmukaisella esimiesotteella sekä kehität aktiivisesti toimintaamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Pysyt hyvin mukana muuttuvissa tilanteissa ja vaihdat sujuvasti lentosuuntaa tilanteen niin vaatiessa. Käytät näppärästi erilaisia IT-ohjelmia ja opit nopeasti uusien ohjelmien käytön. Työturvallisuus on sinulle sydämen asia.

Toivomme sinulta logistiikka-, teknisen-, tai muun soveltuvan alan tutkintoa. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta kuljetus- tai kierrätysalalta sekä esimiestyöstä. Jos näiden lisäksi olet vielä määrätietoinen vastuunkantaja, jolle on tärkeää pitää asiakkaat tyytyväisenä ja langat pysyvät tiukasti käsissäsi - saatat hyvin olla uusi työnjohtajamme!

Tarjoamme sinulle itsenäisen ja haasteellisen tehtävän kehittyvässä, nopeatempoisessa työympäristössä ja viihtyisässä työyhteisössä. Lähetä hakemuksesi viimeistään 22.7.2018 mennessä. Työn aloitus on 1.8.2018. Lisätietoja antaa 26.–28.6.2018 klo 14–16 yksikönpäällikkö Jani Sivupuro +358 50 385 7030.