(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja, Scania Suomi Oy
Scania Suomi Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.6.2018
Etsimme asiakasyrityksellemme asiakaspalvelun ammattilaista TYÖNJOHDON TEHTÄVIIN Keski-Suomen Scania-keskukseen.

Scania-konserni on yksi maailman johtavista kuorma- ja linja-autojen sekä meri- ja teollisuusmoottoreiden valmistajista. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli noin 11,6 mrd. euroa ja sen palveluksessa oli vuoden 2017 lopussa noin 49 000 henkilöä. Scania toimii yli sadassa maassa ja tuotantoa sillä on sekä Euroopassa että Latinalaisessa Amerikassa.

Suomessa Scania on alansa edelläkävijä. Scania tarjoaa asiakkailleen heidän liiketoimintaansa tukevia palveluja ja kokonaisratkaisuja. Scania Suomella on 21 Scania-palvelukeskusta, joita tukee kuusi sopimustoimipistettä. Vuonna 2017 Scania Suomi Oy:n liikevaihto oli 268 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa oli 566 henkilöä.

Työnjohtajana vastaanotat korjaamon asiakkaita antamalla heille parhaan mahdollisen palvelukokemuksen. Olet osana työnjohtotiimiä ja toimit esimiehenä mekaanikoille sekä pyrit luomaan olosuhteet, joissa heillä on mahdollisuus onnistua!

Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta erityisesti asiakaslähtöistä asennetta, yhteistyökykyä sekä hyviä organisointitaitoja. Aiempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön!

Toivomme sinulta löytyvän ajoneuvotekniikan tuntemusta, itseohjautuvaa työotetta sekä kiinnostusta kehittää palvelua entistä paremmaksi. Lisäksi tehtävä edellyttää valmiutta työskennellä kahdessa vuorossa.

Asiakasyrityksemme tarjoaa monipuolisen ja nopeatempoisen työn kansainvälisen konsernin palveluksessa, kilpailukykyiset henkilöstöedut ja hyvät kehittymismahdollisuudet!

Työsuhde on määräaikainen äitiysloman sijaisuuden ajaksi. Työhönsä sitoutuneella henkilöllä mahdollisuus työllistyä pidempiaikaisesti.

Oletko sinä etsimämme henkilö Scanian tiimiin? Toimithan ripeästi jättämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Haku päättyy 29.6.

Lisätietoja tehtävästä antaa HR-päällikkö Essi Seppänen 0443346292/ essi.seppanen@go-on.fi