(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja Poriin
Transval Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.3.2020

Transval on Suomen yksi johtavista sisälogistiikan palveluntarjoajista, jolla on yli 20 vuoden kokemus toiminnan tehostamisesta ja erilaisten ulkoistusratkaisujen toteuttamisesta erityisesti logistiikka- ja teollisuuskohteista. Transvalin liikevaihto oli vuonna 2018 noin 132 miljoonaa euroa ja palveluksessa noin 4600 logistiikka-alan ammattilaista.

Haemme Poriin työnjohtajaa Transvalille

Tehtävässä työskentelet asiakkaamme Euromasterin uudella keskusvarastolla keräilyn, vastaanoton ja lähetyksen työhön osallistuvana työnjohtajana. Vastuualueesi käsittää keskimäärin 10 alaista. Työpäiväsi koostuvat mm. keräily- ja pakkaamotyöskentelystä, asiakaspalvelusta, esimiestyöstä ja toimitusten ajantasaisuuden sekä toiminnan tehokkuuden varmistamisesta. Työnjohtajan tehtäviin kuuluvat lisäksi mm. työturvallisuuden ja laadun ylläpitäminen, toiminnan kehittäminen ja työmäärien sekä resurssitarpeiden hallinta.

Aikaisempi kokemus varastoalalta ja esimiestehtävistä ovat eduksesi, mutta rautainen asenne ratkaisee työssä pärjäämisen kannalta. Olet oma-aloitteinen, reipas ja järjestelmällinen, omaat hyvän paineensietokyvyn ja kykenet ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti. Uuden työnjohtajan roolissa arvostamme tekemisen meininkiä.

Työ on vakituinen ja kokoaikainen, 37,5h/vko. Työtä tehdään pääsääntöisesti päivävuorossa, mutta odotamme hakijalta valmiutta myös vuorotyöhön.

Tarjoamme sinulle…

  • Pitkäaikaisen työn logistiikan näköalapaikalta
  • Kilpailukykyisen palkkauksen osaamisen ja kokemuksen mukaan
  • Monipuolisen toimenkuvan
  • Mahdollisuuden kehittää itseään esimiehenä

 Edellytämme…

  • Järjestelmällistä ja aikaansaavaa työotetta
  • Asiakaspalveluhenkisyyttä
  • Yrittäjähenkisyyttä sekä joustavuutta oman vastuualueen hoitamiseksi
  • Aikaisempaa kokemusta vastapaino- ja työntömastotrukista
  • Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa

 Eduksesi katsomme…

  • Kaupallisen tai logistiikka-alan koulutuksen
  • Aikaisempaa kokemusta varastosta ja esimiestehtävistä
  • Aikaisempaa näyttöä toiminnan kehittämisestä
  • Hyvät tietotekniset taidot

 

Haku päättyy sunnuntaina 29.03.2020

 

Kiinnostuitko? Täytäthän hakemuksesi pikaisesti, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Liitäthän hakemukseesi myös CV:si sekä palkkatoiveesi

Lisätietoja tehtävästä antaa 17.3.-19.3. ja 24.3.-26.3. kello 10-14

Ville Ilo

Operatiivinen päällikkö

p. 040 637 5056