(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja konehuoltoon - Kalajoki
Oy Kati Ab Kalajoki

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.10.2019
Kati Oy on malminetsintään ja kalliorakentamisen palveluihin erikoistunut urakointiyhtiö, jonka päätoimialana ovat timanttikairaus ja niihin liittyvät reikämittaukset. Yhtiö on suorittanut kairauksia ja mittauksia jo lähes 40 vuotta ja on alan ensimmäisiä yksityisomisteisia yrityksiä Suomessa. Toiminta-alueenamme ovat pääasiassa Pohjoismaat. Yrityksen kotipaikka on edelleen sen syntysijoilla Kalajoella, Raution kylässä. Etsimme asiakasyrityksellemme Kati Oy:lle toimeen tarttuvaa työnjohtajaa vastaamaan kairakoneiden huoltotoiminnasta. Toimipaikka on Kalajoella ja vakituinen työsuhde solmitaan suoraan asiakasyrityksemme kanssa. 

Miksi töihin juuri Katille?

Yrityksemme arvot näkyvät jokapäiväisessä tekemisessämme. Arvojamme ovat asiakaskeskeisyys, tekeminen, huolenpito henkilöstöstä, uusiutuminen ja ympäristövastuullisuus. Otamme yhdessä vastuun tavoitteisiin pääsemiseksi ja pidämme huolen siitä, että sovituista asioista ja aikatauluista pidetään kiinni. Henkilöstöstä huolehtiminen näkyy niin konkreettisina etuuksina kuin suhtautumisessamme työntekijöihin. Tavoitteenamme on olla alan paras toimija – asiakkaan ykkösvaihtoehto!  Pidämme huolen siitä, että työvälineet ja työympäristö ovat kunnossa. Pääsetkin korkkaamaan upouuden korjaamon, joka valmistuu syksyllä. Pääset työssäsi kehittämään korjaamon toimintaa, joten kekseliäisyys, uteliaisuus ja kehittävä työskentelytyyli ovat tässä työssä ehdoton plussa. Lisäksi pääset työskentelemään suorana esimiehenä ammattitaitoiselle, tunnolliselle ja ahkeralle asentajatiimille. Sovitkin erinomaisesti porukkaan, kun silmäkulmassasi on hieman pilkettä ja olet käytännönläheinen, nuorekas sekä huumorintajuinen tuloksentekijä.  Työpäiväsi muodostuvat korjaamon päivittäisen tekemisen johtamisesta. Vastuullasi on erityisesti kairakoneiden huollot. Huolehdit tarvittavista resursseista, varaosatilauksista ja aikatauluista. Tavoitteenasi on saada organisoitua huoltotyö tehokkaasti. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä huoltopäällikön ja operatiivisen johtajan kanssa.  

Mitä odotamme sinulta?

Meille on tärkeää kykysi innostaa ja motivoida tiimiäsi. Tekemisen ilo näkyy niin asenteessasi kuin työnjäljessäkin. Haluat tehdä töitä yhteisten tavoitteiden eteen ja olla omalta osaltasi luomassa huippuhyvää yhteishenkeä työyhteisöömme. Työssä menestyäksesi eduksesi on soveltuva kokemus konehuollon työnjohtotehtävistä sekä raskaiden koneiden ja esimerkiksi hydrauliikan ja konetekniikan tuntemus. Englannin kielen osaaminen sekä tietotekniset taidot ovat sinulla hallussa. Työssä tarvitset myös organisointi- ja päätöksentekotaitoja sekä joustavaa, sitoutunutta ja tuloksellista työskentelyotetta. 

Tarjoamme

Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen työnjohtajan roolin kannattavassa ja vakavaraisessa yrityksessä. Tavoitteemme olla alamme paras yritys näkyy asiakkaiden lisäksi myös henkilöstölle ja meillä viihdytäänkin pitkään. Olemme myös joustava työnantaja ja haluamme mahdollistaa työntekijöillemme työn, perheen ja vapaa-ajan tasapainon. Etuuksiin kuuluu muun muassa liikunta- ja kulttuurisetelit, kattava työkykyvakuutus sekä ruoka- ja hierontaetu. Tarjoamme lisäksi tuliterät tilat ja hyvät työvälineet parhaan työnlaadun takaamiseksi. 
Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislan tiiminvetäjä Anu Grekula, puh. 0400 270 940 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi tiistaina 8.10. kello 9-10 ja perjantaina 11.10. kello 12-13. 
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 16.10.2019 mennessä osoitteessa kaislanet.eilakaisla.fi